Lista 0011 - etno, osa 1

Laajennetaan kertaotosta vielä jostain aikaisemmista. Melkein-kertarysäyksellä kahdeksan listaa -- sikäli melkein, että jaan tämän kahtia, eli periaatteessa vähän fuskaan - mutta mun blogi. Saan tehdä näin, jos haluan.

Varsinaisesti arpaisin etno dwntmp -listan, jolla on kuin onkin miltei raja-arvoksi asettamani verran musiikkia. Kymmenen eli kuusi kappaletta. Mutta koska etno-kansiossa useampi muu lista on vielä astetta-paria tyhjempi vielä, vedetään yksin tein kaikki. Ensimmäisen puolikkaan kansiopolku:

  GENRET
    WORLD ETNO
      ETNO
        ETNO
          ETNO
            etno mlnc - link
            etno ethr - link
            etno chill - link
            etno dwntmp - link

Soittolistapolussa ei ole virhettä, vaikka siinä etno toistuukin kolmen peräkkäisen portaan verran. Ensimmäinen askelma on erotuksena maailmanmusiikista (world). Seuraava pykälä erkanee etno pop rock -kansiosta, ja viimeinen askelma haaroo pois cntmp- vintage- ja camp -tunnisteista. Siksi näin. Tämä olisi ehkä intuitiivisempi, jos nuo variantit olisivat näkyvissä (ellei sitten viimeineinkin logiikan häive himmenisi sekavuuteen). Ehkä nämä joskus sitten kun näitä ympäröiviäkin kategorioita on avattu, selkenevät. Toisaalta, eipä se ehkä ole blogin lukemisen kannalta välttämätöntä. Jos tämä näyttäytyy satunnaisten tyylilajien läpikäymisenä ja sieltä muutaman kivan biisin esittelynä, niin se riittää minulle ihan hyvin.
Täällä nyt joka tapauksessa ollaan - ja haluan vähän ehkä tähdentää, että näitä etnoaiheisia listoja on  enemmänkin, kuin nämä nyt käsittelyssä olevat. Nii.

Ja sitten on vielä maailmanmusiikkia tuolla kansiopuun world-haarassa. -- Perusteltua lienee tähän liittyen kysyä, mitä eroa on etnolla ja maailmanmusiikilla? Noh. Mitään yksiselitteisen oikeaa vastausta en yritäkään keksiä, mutta ajatuksenani on ollut hahmottaa jakolinjaa perinteisen kansanmusiikin ja toisaalta voimakkaasti kulttuurisesti sävyttyneen, mutta ei välttämättä perinnemusiikin välille. Toki modernimpikin kansanmusiikki on jakaelmassani etnoa ja vastaavasti vaikka kansallisromanttiset Bollywood-jutut sitä world-sektoria. Ja kaiken seassa on sitten tietysti kasa rajatapauksia, joissa mielivalta on ainoa oikea vastaus; niistä voidaan innostuneiden kesken vaikka keskustella?

Je. Näissä nyt kaiveltavissa kansioissa on yhteensä alun toistakymmentä (ja seuraavan osan kansioissa parikymmentä) kappaletta. Etnoa. Ei se hirmuisen paljon ole; ehkä tämä jotenkin liittyy siihen, että "sitä perus kansanmusiikkia" on joskus saanut kyllikseen koulun Kalevalan päivässä tai jossain. Sitä hidasta, vakavaa ja lapsille tylsytettyä kamaa, jonka jäljiltä on kaikilla lähinnä tarve vieroksua koko asiaa. Ei ainakaan tuntea ylpeyttä siitä, miten jännittävän laaja valikoima itäisiä ja läntisiä vaikutuksia suomalaiseen kansanperinteeseen liittyy. Skandinaavisen kielialueen kansanmusiikki on paljon homogeenisempaa ja se itäinen tyylikin ulottuu varsin pienin muutoksin jonnekin Mustallemerelle asti. Että sikäli tässä ollaan ihan oikeasti kiinnostavienkin juttujen äärellä. Karjalankielisen musiikin kuunteleminen on jännittävää jo pelkästään sen kielenkin takia hei!

Jep; se meuhkaamisesta. Tässä sektorin nostot:

  etno mlnc

Vähän suorastaan hävettää, kun tässä on näin vähän tätä sorttia. Olisi kiva, kun olisi jotkut kovat itkuvirret heittää tähän ja näin, mutta ainakaan vielä ei ole spotifysta tullut vastaan. Tutkimukset jatkuvat ja vinkit ovat tervetulleita...

Sanna Kurki-Suonio - Tällä laululla
Tällaisessa karun eleettömässä tulkinnassa vanha aika jotenkin tulee iholle. Se ehkä sopii vielä tähän arkkiveisun logiikkaan ja ajatukseen, että laulun muotoon nimenomaan tallennetaan tietoa tai asiaa. Että mitään erityistä ilkamointia tai itsetarkoituksellista taidetta ei ole oikeastaan yritettykään. Miltei lakonisesti vain kerrotaan, että huonosti on aina mennyt. -- Eikä mitään kevyttä blues-vitutusta ole tämä, vaan käydään kategorisesti läpi kaikki kamaluudet lapsuudesta alkaen. Välissä annetaan vähän tilaa kanteleellekin sentään.

Harmilllisesti ei ole ainakaan minulla tiedossa kappaleen alkuperää tai ajoitusta, että tietäisi mihin nälkävuosiin tai muihin tämä liittyy - vai liittyykö. Sen enempää tietämättä, itäsuomalaiseen perinteeseen tämä mielestäni kytkeytyy. Siellä on vissiin aina kylmä ja nälkä muutenkin...

Vanha aika kiehtoo ja olkoonkin vähän melodramaattinen otos, kyllä tässä jotain samaistuttavaa ja koskettavaa on. Jotain, mikä ulottuu vanhojen Suomi-filmien heinälatoromantiikkaa kauemmaksi ja syvemmälle.

--

  etno ethr

Nimenomaan tähän asettuvaa skandinaavista sorttia on karsintalistoilla (joita juuri tuossa vähän uudelleenjärjestelin) tuloillaan vielä runsaasti, joten jonkin ajan yli lista tullee kasvamaan. Ja hyvä niin. Tyylillisesti tässä on ja on tulossa niitä kappaleita, joiden keinoin on mahdollista laajentaa mielikuvia kotoisestakin kansanmusiikista yli ja ohi niiden iänikuisten sinisten ja punaisten ruusunkukkien... Tämä nosto tosin tulee Norjasta:

Annbjørg Lien - Bruremarsj Fra Valsøyfjord
Se tunne, kun suomenkielessä ei ole kuin yksi viulu. Englanniksi on violin ja fiddle; ruotsista en ole ihan varma, onko muuta kuin fiol ... ja norjasta varmuutta on vielä vähemmän. Mutta olisihan se tavallaan hauskaa, jos instrumentin nimestä jo tietäisi, minkälaista musiikkia on tulossa. Toisaalta on teitysti kivaa niinkin, että violinist Pekka Kuusisto voi vetäistä Royal Albert Hallissa yks kaks encoressa kansanmusiikkiksi, että Minun kultani kaunis on. Että ehkä kategorisointi ei ole se tavoite kuitenkaan, vaan kielen ilmaisuvoima. Mitä..?! Eikö kaikkea voikaan saada?

Mutta kun tuossa alussa melkein tölvähdin skandinaavisen perinteen suuntaan, niin otetaan heti sen verran takaisin, että tämä viulu- (ja avainviulu-)musiikki sieltä suunnalta on kyllä jotain sellaista, mikä iskee minuun. Ja Nordmanin taannoisesta suosiosta päätellen moneen muuhunkin -- jos on vähän Bryan Adamsilta kuulostava laulaja mukana? Ok, onhan niillä ihan näppäriä sävellyksiäkin.

Meneepä nyt nokkeloinniksi sen sijaan, että keskittyisin itse biisiin. Valssimuotoinen kansanmusiikki on jotenkin helposti lähestyttävää. Kolmijakoisuus viehättää minua muutenkin ja maltillinen tempo tekee mahdolliseksi soitannan nyanssien tunnistamisen ja makustelun ihan erilailla, kuin jossain polkan mäiskeessä. Pitkät nuotit ovat pitkiä ja jousen ja sormet kuulee viulun kielillä jotenkin koruttoman selkeästi. Tallenteessa on muutenkin mukavasti kotikutoisen kerrallasoittamisen tuntua ... tietämättä siis, onko asia todella näin.

Vanhan puun tuoksu, lattialankkujen pienet notkahdukset ja satunnaiset narahdukset palaavat niistä keikkapaikoista, joissa joskus olen kansantanssinut.

--

  etno chill

Tässä kuuluu näköjään taas pohtia, miksei chill sovi yhteen tämän(kään) lajityypin kanssa. No ei kai se sitten perhana sovi. Kun on niin kovin funktionaalista vanhan ajan musiikki. Riiustellaan tai mennään naimisiin tai haudataan jotkua tai kutsutaan jotain lehmiä jostain laitumelta. Niinkö?
...no onhan se joo niinkin, mutta kyllä mä haluan uskoa, että sellaista leppeän rauhoittavaakin asiaa on olemassa. Tuossa seuraavan listan puolella käydään jo paikoin aika lähellä, sanoisin. Mutta ei ole täällä tässä kirjoitushetkellä mitään siis. Eipä ei.

  etno dwntmp

Tällä listalla on paljon sitä skandinaavista jousisoitantaa, josta minä juuri kerroin tykkääväni. Mutta etten alkaisi toistaa itseäni, tässä jotain aivan muuta. Mongoliasta:

The Girl Who Stole Horses - Anda Union
En edes teeskentele, että kulttuurinen ymmärrykseni ulottuisi näin laajalle. Tai no, sen verran, että mongolit kai monin paikoin ovat edelleen tai ainakin lähtöisin paimentolaiskulttuurista, joten biisin englanninkielisestä nimestä hevonen nousee esiin merkittävänä asiana. Ja ehkä se, että laulu (nimen perusteella) kertoo tytöstä. Ilmeisesti kyseessä on enemmän tai vähemmän uudempaa kansanmusiikkia tekevä kokoonpano, mutta minun makuuni soundi tuntuu riittävän arkaaiselta, että en ole sitä mihinkään uudempiiin lähtenyt lätkimään. Ehkä tuo pääosan sukupuolikin liittyy uudempaan aikaan ... vai onkohan mongolikulttuur(e)issa miten patriarkaalista meno noin yleensä?

Jotenkin olisin halunnut löytää kappaleelle alkuperäiskielisen nimen, mutta ei nopeilla hauilla tärpännyt, joten mennään hollywoodiskalla autenttisemman puutteessa. Laulukielenä sentään on jotain aivan muuta kuin englanti - tai sitten on aksentti tuuheana tässä. Mutta siitä viis; onhan tuo laulu nyt jännittävän kuuloista. Jotenkin kurkkulaulun ajatus on koko ajan vähän läsnä, vaikkei sinne mennäkään - ja tulee mieleen, josko tuo korkeuksien vimmattu vaihtelu olisi vähän samanlainen juttu, kuin jodlauksessa. Siis että ääni siten kantaa tai erottuu tiettömyyksillä kauemmaksikin. Tuon suunnan monissa laulusuoritteissa on hauskalla tavalla vähän sellainen voimailun meininki. Ehkä ihan pragmaattisista syistä jopa?

Niin ja onhan tässäkin jousisoitin, vaikka ollaankin jo kaukoidän tunnelmissa sävelasteikkoja myöten. Vähäeleinen ja voimakas tulkinta. Suoritus. Teos. Ihanaa, kun en oikeasti ymmärrä yhtään mitään.

--

Jatkellaan tätä etnoamista sitten vauhdikkaammilla listoilla tuossa kohta.

30 day song challenge - osa 1

Jos mä tulen haastetuksi 30 päivän biisihaasteeseen, kuten kävi viimeksi kuusi vuotta sitten, ja mä teen siitä spotify-listan, kuten viimeksi, niin sovitaanko, että mä saan laittaa sen sitten tänne blogiin? Joohan? Joo.

01. A song you like with a color in the title
02. A song you like with a number in the title
03. A song that reminds you of summertime
04. A song that reminds you of someone you'd rather forget
05. A song that needs to be played loud
06. A song that makes you want to dance
07. A song to drive to
08. A song about drugs or alcohol
09. A song that makes you happy
10. A song that makes you sad
11. A song that you never get tired of
12. A song from your preteen years
13. A song you like from the 70’s
14. A song that you would love played at your wedding
15. A song that is a cover by another artist
16. A favorite classical song
17. A song that you would sing as a duet on karaoke
18. A song from the year that you were born
19. A song that makes you think about life
20. A song that has many meanings to you
21. A song you like with a person’s name in the title
22. A song that moves you forward
23. A song that you think everybody should listen to
24. A song by a band you wish were still together
25. A song by an artist no longer living
26. A song that makes you want to fall in love
27. A song that breaks your heart
28. A song by an artist whose voice you love
29. A song that you remember from your childhood
30. A song that reminds you of yourself

Haasteessa siis kuuluu päivittäin postata yksi biisi aina annetun määreen mukaan. Näitä haasteita on ollut jo pitkään ja pientä variaatiota löytyy helposti, jos vähän netistä kaivelee. Minä annoin itseni tulla haastetuksi tuossa yllä esitetyllä versiolla, joten sillä mennään.

Koska yhden biisin julkaiseminen kerrallaan olisi tässä blogiformaatissa vähän puuduttavaa ja floodahtavaa, päätin jaotella tämän sellaisiin n. seitsemän biisin nippuihin. Pelkän biisin lisäksi ajattelin tuottaa "lisäarvoa" perusteluksi ratkaisulleni kirjoittamalla ainakin jotain ajatuksia aina biisin mukaan. Jos tämä on tavalla tai toisella mielestäsi kamalaa, ällös huoliös; tekeillä on toivottavasti tähän haasteprojektin lomaan myös muita kirjoituksia. Ja ennen kuin kukaan herjaa kerettiläisyydestä haasteen luonteeseen liittyen:

Toteutan haasteen myös Facebookissa, julkaisten siellä biisin päivässä - ja täydennän spotify-soittolistaa sitä mukaan, eli jos olet allerginen sosiaaliselle medialleni, mutta syystä tai toisesta haluat silti reaaliaikaisempaa seurantaa, niin tätä soittolistaa seuraamalla saat tämän saman pläjäyksen biisin kokoisissa osissa ... tai jos tulet tänne vasta joskus ihan jälkijunassa, voit siitä tykitellä vaikka koko töräyksen kerralla.

Tulikin tällainen johdantoteksti. Mutta ettei menisi pelkäksi lätinäksi, aloitetaan yksin tein. Alusta:

--

Day 1. A song you like with a color in the title

Christian Kjellvander - Bird Black Sky

Täytyy sanoa, että tämä haasteen avaus, jossa määrittäviä tekijöitä ovat värit ja numerot, ei suoranaisesti inspiroi suuria ajatuksia vielä kappalevalintojen suhteen. No, onneksi minulla on paljon biisejä, joista tykkään, joten värillisiäkin löytyi ilman suurta hakemisen tuskaa. Tämä olkoon jonkinlainen ponnahduslauta kohti jossain luonnoslaatikossa viriävää "helppojen temppujen" blogahdusta. Tässä on siis oikeastaan koko biisin läpi kestävä kasvatus, jossa on mukana pakettiautollinen soittimia ja taidokasta soitantaa ja/tai tuotantoa. Ja onhan tuo laulajan ääni mielenkiintoinen tuollaisessa hallitussa raakuudessaan.

Sanoituksessa sanotaan monta kertaa "only"; Se sopii mielenmaisemaani.

Lista 0010 - pop flow

No nyt! Arpa arpoi meille listan pop flow. (ei tämä Arpa tosin, ainakaan vielä - joskun selvitystyö on jatkon tiimoilta käynnissä) Tämä on popeista popein perus prototyyppipoplista. Poppia ilman mitään häiritseviä tai hifisteleviä lisämääreitä. Luulisin. Tässä listaa kuunneltuani tunnen pientä tarvetta kyseenalaistaa. Ja sitten käynkin jo pohtimaan, mitä ihmettä se peruspop on. Mikä biisi on se, joka tällaisen genren voi määritellä ja ottaa nimiinsä? Onko sellaista?

Popin kanssa ollaan niin suuren ulapan äärellä, että suunnistaminen sinne täsmälleen keskelle on jo aika hankalaa. Toisaalta, koska valinta on subjektiivinen, voimme huoleti mennä asiassa eteenpäin todeten tämän vain edustavan sellaista poppia, jolle en ole osannut keksiä tarkentavia määreitä.

Polku tää vie:

  GENRET
    POP ROCK HIP
      POP
        POP
          pop flow
            pop flow

Voi sentään, kun on valinnan vaikeus. Anna Puu, Tristen ja vaikka mitä. Uuden genren äärelle aseteltauduttaessa tulee ensimmäisen listan kohdalla mahdoton tarve mainita kaikki vielä mainitsemattomat hienot artistit - vaikka monet niistä ehtii varmasti vielä käymään läpi seuraavilla listoilla, joista löytyy (monta kertaa jopa vielä parempia) biisejä lisää. Mutta kun kaikki haluaisi heti. Lupasin kuitenkin itselleni, että en mainitse. Kaikkia. Milla Rumi!

Toimituksellisista "syistä" karsinta on siis tuottanut tähän nyt nämä seitse... kuu... ei, kyllä viisi saa luvan riittää. Se on enemmän kuin aikomuksenani ollut kolme, mutta toisaalta ei vielä niin paljon, että tätä ikäänkuin kannattaisi jakaa kahteenkaan postaukseen. Menet nyt ja kuuntelet sen listan kato. Siellä on muuta(kin) hyvää näiden lisäksi:

Sugababes - Push The Button
Ai että minä tykkään tästä kappaleesta! Se on ihan superkorni ja ylituotettu kuukausipalkattujen laulajattarien suorite; laulajattarien, joita on saman brändin alla vaihdettu kai (vähän jopa etnisesti profiloiden?) jo useammankin kerran. Mutta silti! Minä tykkään. Tämä on ensimmäinen tälle listalle lisäämäni biisi - ja täysin ansaitusti. Poppia ilman täydentäviä määreitä.

Läpi biisin vötköttävä ... millä nimellä sitä nyt sitten kutsuisi; basahtava komppisurahdus (?) on jotenkin kiva ja mukaansatempaava. Ja lauluhenkilöiden ei-liian-hiotulta vaikuttava panos rönsyilee juuri sopivasti kaikkein kliinisimmän vaikutelman välttämiseksi. Luultavastihan tämä ei-liian-hiottu tarkoittaa tässä yhteydessä lähinnä sitä, että kunkin laulajan suorite on hiomalla hiottu juuri sen verran yksilölliseksi, että ne eivät yhdessä kuulosta pelkältä harmonisoinnilta. Osittain tähän voivat liittyä myös nokkelasti käytetyt kohotahdit. Tai hitostako minä tiedän; voihan tässä olla jonkinlaista spontaania nerokkuuttakin. Vähän kyllä kyynistyttää, mutta tykkään silti!

Zoe - Loin d'ici (Esc Version)
Tämä on euroviisu. Lisäksi tämä on siinä rajoilla, josko tämä olisi jo konepoppia. Ja ihastuttavan yksinkertainen yhdistelmä syntsan jousitaustoja, päällekkäisiä lauluraitoja ja freesiä popääntä. Enkä ymmärrä sanoista mitään. Euroviisun ollessa kyseessä, tämä ei voi olla kuin hyvä asia. Ranska kuulostaa kivalta kivasti laulettuna.

Liittyneekö euroviisuuteen, mutta tämä on oikein erityisen kouriintuntuva esimerkki siitä, miten sävellyksellisesti popilla ja iskelmällä ei välttämättä tarvitse olla mitään eroa. Tässä tapauksessa oikeastaan esittäjäkin voisi ihan hyvin olla sama, vaikka tämä tuotannossa muokattaisiin iskelmäksi. Tempoa pitäisi ehkä hiukan laskea ja ottaa konekomppi pois. Ehkä viulusampleja voisi muokata maalailevampaan suuntaan; sitten se oikeastaan olisi siinä. Enkä usko, että se enää kiinnostaisi minua ollenkaan. Onko johtopäätöksenä siis se, että mistä tahansa random-iskelmästä saa minua miellyttävän pop-kappaleen nostamalla tempoa 10% ja lisäämällä konekompin?

...no ehkä ei sentään ihan, mutta voihan tämä olla sellainen opettavaisen herättelevä ajatus kaikille iskelmäkriittisille popisteille -- jos sellaisia on? Kamoon: euroviisu.

Jason Mraz - I'm Yours
Tässä on jotenkin vanhan ajan meininki. En rupea analogioita valmiiksi syöttämään, ettei mene omat assosiaatiot pilalle, mutta onpas vain lempeän letkeää. Piti oikein lisätä kesämusalistallekin. Reggaehtavan hienovarainen kitarakomppi ja väärään-mielentilaan-jo-ihan-liian-mairea tulkinta. Vokaaliosien rytmitys muuten kirii jännittävästi hetkittäin tavallaan liidaamaan rytmiikkaa.

Viimeistään taustalaulajien pienet väli- ee-e-ee:t nostavat auringon taivaalle - halusitpa sitä tai et. Tässä on jotain sellaista teini-iän ihastumisen meininkiä. Paitsi scatahtavan väliosan osalta, jossa astutaan kyllä jo tukevasti kornista juustoisan puolelle. Onneksi se väliosa on lyhyt.

Jaa-a. Voisin arvailla, että tämä on sellainen rallatus, joka helposti käy jonkun hermoille, koska tunnistan itsessänikin vähän niitä mekanismeja. Mutta sitähän se teini-ikä kai ulkoa katsottuna voittopuolisesti onkin? Näin toukokuun lumisateiden keskellä haluan joka tapauksessa takertua siihen kesämeininkiin kuin hukkuva wayfarerin sankaan. Mojitokin olis kyllä kiva. Tai edes hyvä gt? Sellainen, missä on karpaloita ja jotain semmoisia oksia...

LGHTNNG - Desert King
Ah, ihana. Pehmeän soljuva sointi ja lempeästi pomputtava komppi, joka kuljettaa muuten hyvin vokaalivetoista ja aika vähäeleistä sävelteosta

Nii ja jännästi nää sanat tulee lähelle jotain joskus koettua. Monta kertaa ennenkin olen huomannut diggailevani tarinoita tai tunnelmia, jotka tavalla tai toisella tuntuvat olevan melkeinpä ristiriidassa kappaleen musiikillisen sävyn kanssa. Tässä ei ehkä ihan olla siellä asti, mutta sellaisia pieniä vääntöjä aistin. Onhan tässä sellainen pieni aavistus kaihoa kätkettynä, ehkä vokalistin sointiin tai johonkin?

Yritän välttää omien mielleyhtymieni työntämistä muille, varsinkin biisiä vasta esitellessäni. Että jos haluat assosioida itse (ensin), niin älä lue tästä eteenpäin ennen kuin olet kuunnellut. HUS!
Mutta: tämä kuulostaa joltain kasaripopbändin joululaululta. Jos toistuva välisoitahdus "bom-ding-dong-ding" -välisoitto olisi soitettu perushärskillä kellosoundilla tekisi se tästä ihan täydellisesti vain ja ainoastaan sitä. Do they now it's not Christmas?

Erityismaininta hallitusta lopetuksesta, joka syystä tai toisesta kiinnitti huomioni, vaikkei siinä mitään kikkailua olekaan. Tai ehkä juuri siksi.

Selma & Gustaf, The Unmarried Queen - Black Note
Siis mikä?! Onpa kummallinen kokoonpanon nimi... Ilmeisesti Selma & Gustaf on tässä se varsinainen kokoonpano ja The Unmarried Queen on jonkainlaisessa yhtesitykontekstissa? Periaatteessa asian voisi toki googlata, mutta niin voi kuka tahansa muukin, eikä tässä ole ideanakaan esitellä kattavasti maailman jokaista bändiä, joka on tehnyt kivan biisin. Että sikäli omakohtaisempi lähestyminen voisi olla vaikkapa juuri tämä, missä kerron, että en tunne bändiä ollenkaan, mutta tämä biisi kuulostaa hirmuisen hauskalta. Naisvokalistin (Selma?) ääni on ihastuttavan pop ja pianovetoinen komppi on vähän retrosti hauska. Pienet fillimäiset kitarat nousevat vähäeleisyydessään mukavasti esiin lauluosien väliltä.

Tässä olisi periaatteessa potentiaalia pienillä tuotannollisilla seikoilla päätyä vaikka folk-biisiksi, mutta ehkä ringomaisen suoraviivainen rumpalointi on tässä se tekijä, joka kaikkein vahvimmin ankkuroi tämän juuri tähän pop-musiikin kaanoniin. Ja tietty se, että tämä kestää kaksi sekuntia vaille kolme minuuttia. Jopa tuo edellämainittu euroviisu on pidempi. Ja väliosan soolo muuten kuulostaa ihan Moonlight Shadow:lta - täpärästi ilman mikeoldfieldismejä. Se ei kyllä oikeastaan liity tähän folk-kelaan.

Tulee vähän tyylillisesti mieleen Amy Winehouse ja vähän vielä enemmän Miss Li, jonka lupasin tuolla alussa olla mainitsematta. Ja Lissie. Olipa hyvä, ettei tullut puheeksi.

--

Hitsi. Oikein tuli sellainen stimuloitunut olo tästä kirjoituksesta ja siihen liittyneestä kuunteluprosessista. Mutta ehkä tätä poppihuttuakaan ei ihan aina jaksaisi. Tai siis ei jaksakaan. Siksi kuuntelen välillä aika paljon muuta. Mutta pieninä annoksina on kyllä aina välillä kivaa tämä. Pop.

Kadonneet kategoriat, osa 2

Ensimmäinen osa tätä sorttia löytyy täältä. Jatkan siitä mihin jäin:

--

...ja sitten on sata rockin, folkin, konemusiikin ja tiesminkä aligenreä. Niitä olen kansioidessani käytellyt vain soveltuvilta osin ja ainoastaan omien kuuntelutotumusteni tueksi. Joskus ihan ensimmäisissä postauksissa asiaa jo avasinkin, eli en ole keksimällä keksinyt kaikkia maailman genrejä, vaan koonnut listoja sellaisella jaolla, joka minun omia kuuntelutottumuksiani palvelee.

Esimerkiksi kelvannee tässä vaikka konemusiikin jako houseen, tranceen ja technoon; erottelu, joka sinänsä on omista lähtökohdistani riippumattakin relevantti, mutta ei mitenkään välttämätön, jos kuuntelutottumukset lainehtivatkin pikemmin vaikka metallimusiikin eri alalajien välillä. Metallipuolella minä puolestani iloisesti laitan samalle listalle industrialia, power metallia ja mitä niitä nyt onkaan...

Musiikkityylit ovat fraktaalikuvio, josta löytyy aina uusi haara, kun oikein zoomaa ... sikäli tämä soittolistajärjestelmäni varmasti luo jo silhuettitasolla kuvaa laatijansa kuuntelutottumuksista. Siitä, mitä haaraa olen halunnut tai osannut zoomata. Mandelbrot.


--

Tuossa edellisen osan jälkeen ehdin jo keskusteluakin käymään, että mitenkäs fado? Ja sitten heti keksin itsekin, että missä bossa nova? Totesin bossan olevan käsittelyssäni melko lähellä jazzia ... ja siten päätyvän chill- ja/tai lounge-henkisille listoilleni -- siinä määrin, kuin sitä osaan kuunnella ja sillä listojani kartuttaa. Pari jotain muutakin-kuin-Gilberto vinkkiä toki voisi olla kiva, niin voisin tälläkin sektorilla itseäni sivistää?

Fado sen sijaan onkin hankalampi paikka. Olen nyt sen edellisen postauksen jälkimainingeissa yrittänyt itseäni asialle altistaa ja ottaa tilannetta haltuun, koska siellähän on vaikka mitä jännää. Ei ehkä laajoista laajimmalla spektrillä ainakaan sen perusteella, mitä vielä olen ehtinyt ottaa haltuun, mutta onpa silti. Äkkiseltään sanoisin, että tässä liikutaan sen verran iskelmällisillä vesillä, että saatan fadokkeet sulloa sinne - mutta en ole vielä ihan saanut päätettyä, olisiko tämä kuitenkin oman alikansioitumansa arvoinen asia. Vai maailmanmusiikkia?

Jos tulee mieleen Ana Mouran, Marizan ja Cristina Brancon lisäksi sellaisia artisteja, jotka pitäisi ihan välttämättä tsekata, niin heitä kommentteihin tai vaikka privana tai jotain. Tuntuu, että tämä on sen verran laaja (ja vähän sulkeutunut) juttu, että apu kelpaa; aiheen mukaan nimetyt geneeriset soittolistat Spotifyssa ovat vähän upottavia...

--

Funk
Onko funk soulin alalaji? Kuulemma ei; hyvä ystäväni Weijo Wikipedia kertoo, että funk on hybridi jazzia, soulia ja rhythm and bluesia. Aha. Samaan aikaan RnB:n omassa artikkelissa kerrotaan sen käsittävän mm. (kaiken) soulin. Aavistuksen sekava tuntuu olevan muuallakin kuin minun päässäni tämä jako. Ja sehän on sinänsä ihan ok, koska harva artisti päätynee ensisijaisesti toteuttamaan itseään jonkin määrätyn musiikkilajin todellisten tai kuviteltujen dogmien mukaan. Vaikutteista puhumattakaan. Ne fraktaalit.

Semanttisena havaintona taas tähän kohtaan mielikuvieni ero rhythm and bluesin ja RnB:n välillä: vaikkei kyseessä olekaan varsinaisesti hip hopin alalaji (tämän minäkin ymmärrän), olen hip hop -jakoelmaani perustanut RnB-kansioston. Siellä on sellaista popin-hiphopin väliin asettuvaa tavaraa, joka on ehkä vähän melodista ollakseen varsinaisesti hip hopia ja/tai toisaalta vähän funkahtavaa/soulahtavaa popiksi. Enkä minä sitä funkiksikaan koe ... niin siitä tuli sitten RnB.

Onko funk muuten aina sellaista bilemeininkimusiikkia? Onko hitaita variantteja, vai siirrytäänkö tahtilajien muuttuessa suoraan souliin tai muualle?

Gospel
Ei liene hirmuinen yllätys, että soulin puuttuen myöskään gospel ei ole saanut omaa sektoriaan. Vähän tähän suuntaan viittaavaa jotain saattaa olla kehitteillä tuolla ei-varsinaisten-genrejen alle sijoittuvassa hengellisen musiikin kansiossa - mutta altistukseni tämän tyylin musiikeille on sen verran vähäistä, että karttumus on verkkaisenlaista. Ehkä jonkin porttiteoreettisen leiskauksen myötä täältäkin voisi jotain kiinnostavaa irrota?

Reggae
Noh ... tämän kanssa olen vähän kipuillut. Tähän mennessä ne muutamat reggaehdukset, joita listoilleni olen laittanut, taitavat löytyä poppien suunnalta, mutta periaatteessa tämä kyllä ansaitsisi olla omanaan. Ehkä pitää rhydistäytyä ja koota tälle vielä jossain vaiheessa oma sektorinsa - ihan vaikka jo siksikin, että en oikein aktiivisesti ole edes lähtenyt reggaen suunnille itseäni totuttelemaan listainfran puuttuessa. Sinänsä hassua, kun kuitenkin kosketuspintaa olisi marleyiden ja muiden myöhempienkin sankareiden tuotannossa.

Ehkä tähän(kin) jos mihin(kin) kaivataan niitä hyviä vinkkejä vihkiytyneemmiltä? Sieltähän sitten aukeaisivat dancehallit ja muut ehkä vähitellen.

--

Reggaehavainnostani innostuneena totean tähän väliin, että olen huomannut musiikinkulutukseni huojuvan aikaa myöten eri suuntiin. Aikanaan on ollut oikein sakeita konemusiikki kausia, rankempaa rockia, oikein sellaista valtavirtaisaa tyttöpoppia countrya, erinäköisiä progehduksia ja folkia ja milloin mitäkin. Rehellisesti sanoen juuri nyt ei tunnu reggaelta, mutta ehkä sittenkin täytyy altistaa itseään ... kunhan fadolta selvitään.

Eikä tällainen kausista puhuminen tietenkään tarkoita sitä, etten mitään muuta olisi kulloinkin kuunnellut, mutta varsinkin taaksepäin katsoen näitä kaaria on mahdollista hahmottaa. Tämänhetkinen tuntumani on, että folkrock-kauteni on parhaillaan etenemässä ehtoopuolelleen. Kysykää joskus parin vuoden päästä uudestaan, mikä kausi tässä seuraavaksi olisi lähdössä...

Tai sitten kirjoitan jonkun antologiapostauksen tästäkin joskus. Joo. Täytyypä kirjoittaa.

--

Ja vielä:

Indie Indienkin jotkut luokittelevat omaksi genrekseen. Luullakseni ne ovat vähän sellaisia, esi-passé-hipstereitä tai sellaisiksi haluavia, jotka eivät ihan tarkkaan ole vielä yhyttäneet omaa (musiikillista) minäänsä ja sen mukana kenties kypsyvää itsetuntoa? Etuliitteenä tämä varmasti olisi kytkettävissä moneen artistiin, joita minäkin listoilleni kasaan, mutta en näe tämän määreen palvelevan erityistä tarkoitusta musiikkia jaoteltaessa. Ontuvana analogiana; ei kai pukeutumisessakaan vaikka reilua kauppaa voi pitää ensisijaisesti tyylillisenä tekijänä, määrittipä kulutustottumuksensa sen ehdoilla kuinka kokonaisvaltaisesti tahansa.

Punk
Rokkiahan se punkkikin on. Tai näin olen kertonut itselleni, mutta aina välillä sopivan punkahduksen äärellä koen määritelmällistä riittämättömyyden tunnetta. Punkiin liittyy kuitenkin sellaisia lajityypillisiä piirteitä, joita en välttämättä kaikkeen rock-musiikkiini "kaipaa". Eli pelkät rytmiset tai intensiteettiin liittyvät luonnehdinnat eivät järjestelmässäni tavoita ehkä sellaista raakuutta, jota punk (saattaa) sisältää. Silloin kategorisointi käy vaikeaksi. Kukaties jonkin sopivan siirtymä-/ponnahduslauta-artistin myötä rock vielä rönsyää yhden alikansion verran.

Niin.

Ja sitten on calypso ... ja exotica ... ja mitähän näitä vielä, mitä ei suoraan maailmanmusiikkiinkaan osaa laittaa. Mutta nämä alkavat olla ehkä sen verran kapeita nichejä, että kokonaisten kategorioiden perustaminen ei tunnu reilulta. Ehkä näistä voisi koota jotain teemalistoja? Ehkä on varminta tähän loppuun vielä pidättää itselleen oikeus täydentää tätä joskus kolmannella osalla, jos ja kun horisontit aukenevat. Tällä erää tämä tuntuu kohtuullisen kattavalta, joten varsinaista jatkojuttua ei tähän suoraan ole enää viritteillä.

Lista 0009 - konepop ethr (kone)

Tässä kohdassa lienee paikallaan todeta, että listasysteemini on tuottanut kaksi erillistä konepop-kansiota. Toinen on siis konepainotteista poppia ja toinen poppipainotteista konetta. Edellinen löytyy genrejaossa popin alta ja tämä jälkimmäinen konemusiikista. Jotenkin popkone vain kuulosti liian pöljältä. Siksi laitoin tuohon otsikkoon oikein tuon koneen tuonne sulkuihin. Ei sillä, että ulkoinen intuitiivisuus olisi ennenkään tätä projektia liiemmälti määrittänyt...

Polku:

  KONE
    KONEPOP
      konepop ethr
        konepop ethr - linkki
        konepop ethr cntmp - linkki
        konepop ethr vntg - linkki
        konepop ethr camp - linkki

Tämä popin ja koneen "rajavyöhykkeen" sisäinen jako on olemassa yhtäältä siksi, että kaikkea ensisijaisesti konemusiikiksi kokemaani en ole osannut yleispätevästi jakaa tranceen, houseen ja (sinänsä epämääräiseen) teknoon ... eiku technoon, kuten se listoilla esiintyy -- toisaalta, koska koneistetun popin sisällä erot ovat melkoisia, spektrin(i) ulottautuessa jostain "historiallisen" eurodancen erämaista aina JS16:n ja vaikka Swedish House Mafian kaltaisiin artisteihin -- perhaneissön; pelkkä Moby hajaantuu niin laajalle, että ei sitä voi yhteen kansioon laittaa.

Niin, että tämä on nyt sitä koneempaa konepoppia, kun taas joskus myöhemmin katsotaan sitten sitä popimpaa popkonetta ja niitä eurodanceja. Ja tämä on (taas) tällainen neljän listan konlgomeraatti, koska sisälmyksensä täpärästi asettuvat substanssiraja-arvoni alle; alta 10 kappaleen listat olen ajatellut jatkossakin jotenkin sopivasti niputella.

Aasiaan, sanoi mummo Turkissa.

  konepop ethr

Olikin Alice Deejaysta jo tuossa hetki sitten sivuhuomion verran puhetta. Tämän listan määrittäväksi biisiksi en kuitenkaan tätä laita, vaikka sinänsä jonkinlaisen post-eurodancen kynnykselle asettuen kappale onkin kiinnostava fragmentti ... kenties vähemmän kiinnostavasta albumikokonaisuudesta. Kaiken kaikkiaan nämä listan biisit ovat kaikki tavalla tai toisella rakkaita ja vievät ajatuksiani kohti historiaani konemusiikin parissa. Toki ollen "ihan" poppia, kun tällä listalla.

Daft Punk - Veridis Quo
Pohdin, josko tämän paikka oikeastaan olisi tuossa cntmp-kansiossa, mutta huomaan taas tässä kohdassa ottaneeni oppaaksi itse itselleni esittämäni ajatuksen konventioiden haastamisesta cntmp-tittelin ansainnassa. Vaikka daftien soundi on vahavasti omanlaisensa, ainakin tässä kappaleessa on jonkinlainen kotoisa tunto*, joka ei saa cntmp-lihastani värisemään.
Ja siis tämä jakohan ei muutenkaan pyri olemaan mitenkään arvottava

Oikeutettu kysymys voisi olla myös, josko tämä jo lähentelee chilliä leijailullaan. Kuunneltuani nyt näitä tähän postaukseen liitettyjä listoja olen juuri nyt sillä kantilla, että tämä on mahdollisesti kaikkein eniten sellaista eteeristä konepoppia, jota täten nimetyltä kategorialta kaipaan. Vähäeleisen hieno ja lempeä kappale, joka on tähdellisten listallanikin saanut muhia vuodesta 2011 asti. Omasta mielentilasta riippuen tämä myös muuttaa muotoaan moneen suuntaan ... tai siis on altis erilaisille projisoinneille mielenmaisemoinnistani. Tarjolla on tilanteen munaan** lepoa, lempeyttä, lohtua ja mitälie emansipaatiota.

Luullakseni monitulkintaisuus käy usein jonkinasteisen taiteellisuuden indikaatiosta. Sillä ajatuksella tätä voikin olla hyvä työstää. Tai rönsyillä punaviineissään jonkin muun taideksen tai taide-oletetun äärelle.

* Voidaanko puhua Queen-efektistä? Siis siitä, että tehdään tosi progressiivista ja kaanonista poikkeavaa kamaa niin hyvin ja niin pitkään, että siitä tulee tavallaan yhden bändin kokoinen oma genrensä, joka ei sitten enää leimallisesti tunnukaan tosi uudelta ja erikoiselta, vaan vain omalta itseltään.

** Piti kirjoittaa mukaan, mutta hauskempihan se noin on, vaikkei mitenkään liitykään.


  konepop ethr cntmp

Tässä huomaa olevansa näihin konemusiikkiasioihin jotenkin kovin kiinnittynyt. Kappalevalinta on hankalaa, kun tekisi mieli laittaa tähän melkein kaikki. En kuitenkaan. Vaikka jo pelkkä Moby saa minut kaikilla tämän listan biiseillään surisemaan...

Moby - Love Of Strings
Niinpä. Päähäni mahtuu monta Mobya. Ihan jo Mobyn omiin nimiin tehtyä musiikkia on niin kovin monenlaista ja moneen suuntaan kurkottelevaa, että tähän jos mihin palataan vielä. Sitten on erinäköisiä Voodoo Childeja ja ties mitä sivuprojekteja vielä lisäksi. Vähän luulen, että jos joskus 50 vuoden päästä maailma vielä on ja tehdään musiikkiantologioita siitä, mitä vuosituhannen vaihteessa tapahtui, siellä on oltava puhe Mobysta ja Daft Punkista. (ja Max Martinista, mutta ei mennä sinne).

Voi että tämä on niin Mobya! Biisin nimi tarjoaa ehkä perustelun maneerinomaiselle vilulusämplelle, jonka käsittelystä kappaleen 9. sekunnin jälkeen ei ole epäilystäkään, etteikö asialla olisi nimenomaan Moby. Kaikkein parhaalla maheollisella tavalla näin. Kun mukaan otetaan vielä yliluonnollisen korkeiksi hinkatut uudet jousisämplet ja niin ikään maneerinomainen piano, vajotaan niin syvälle Mobyyn, että kielikuva alkaa väkisin vaikuttaa homoeroottiselta.

Tämä mainittu pianosoundi muuten on kaikista maailman äänistä lähinnä housepianoa, niin että minä en vielä ahdistu. Tai ehkä jossain on täydellinen kappale tyylipuhdasta housepianoakin, mutta minä en ole vielä sitä kuullut ...?

Ja. Ajattelin, että yksi riittäisi per lista, mutta:

Alan Walker - Faded (instrumental)
Voi veljet! Pelkästään näiden miksausmäärtteiden kirjaaminen osaksi biisin nimeä tuo lämpimät muistot. On niin konemusiikkijuttu, ettei oo tosikaan. Ok, instrumental ei ehkä ole asiaa puhtaimmillaan, vaan senhän pitäisi tietenkin olla DJ Senjasen Dreamy Dub tai jotain sellaista. Mutta mehän ollaankin konepopissa!

Tanssiopiston kesäleirillä viime vuoden 7-vuotias oli tykästynyt tähän biisiin ja taisi sen löydyttyä Spotifysta vasta oikein todenteolla tajuta suoratoistopalvelujen mahdin. Että Spotifysta löytyy melkein kaikki. Nyt sillä on oma Spotify kovassa käytössä jo. Toista se oli silloin kun minä olin nuori... Mutta onhan se iskälle ylpeyden paikka, kun lapset tykkää oma-aloitteisestikin biiseistä, jotka itsekin pystyy kohtuullisen hyvällä omalla tunnolla allekirjoittamaan.
(Ehkä erinäköisiin teinisensaatioihinkin löytyy vielä jonkinlainen tulokulma, josta niihin kannattaa tavalla tai toisella palata?)

No niin. Tämähän on moneen muuhun konemusiikkisuosikkiini verrattuna varsin uusi kappale. Mutta sen kautta voinee vetää vastaavanlaisia analogioita, kuin jostain MrVainista aikanaan. Siis että vaikka kappale tuotannollisesti ja tyylillisesti vastaa enemmän poppia, kuin mitään sen EDM:mpiä* genrejä, on soundimaailmassa ja rakenteissa kuitenkin ihan esoteerisemmillekin lajityypeille uskottavia komponentteja. Eli siis että reilut 20 vuotta sitten tämän kappaleen henkiset esi-isät olivat niitä, jotka minua vähä vähältä suistivat kohti myöhempää immersiota. Pois siis turha ylenkatse!

Jollain toisella listalla taitaa olla tästä vielä versio vokaaleinkin, jolloin tunnelmointi korostuu entisestään, mutta kyllähän tässä on sellainen aika koukkuisa, miltei slovarinoloinen melodia ja sitä tukevaa tunnelmaa - olkoonkin työkalusto vahvasti konemusiikin pakista; trancea ja ehkä hittunen lempeintä dubstepia.

*Electronic Dance Music - tiettävästi tämä ei ole triviaalia kaikille. Eikä keulita siellä nyt, vaikka olisitkin tiennyt!


  konepop ethr vntg

Vintage-leima konemusiikissa alkaa kai näinä aikoina jo olla legitiimi - tai ainakin mahdollinen - kun kerran Popcorn on vuodelta 1969!? Ja muutenkin 1970-luvulla jo tehtiin kaikennäköistä. (Melko turha johdanto, kun listalla on vasta yksi kappale:)

Mike Oldfield - Quicksilver
...eikä tämä edes ole mistään 70-luvulta, vaan vuodelta 2005. Ja konemusiikkipoliiseilta tähän rutinaa siitä, miten Oldfield ei edes ole konemusiikkia. No ei ehkä ole kaikilta aspekteiltaan, mutta tämä biisi nyt kuitenkin on a) selkeästi konemusiikkia b) tyylillisesti vanhaa Mike Oldfieldia - siksi näin. Ai miten niin soundit on uudemman oloisia? No biittiosiltaan ehkä joo, mutta muuten ei. Ja rakenne on ihan just sitä mitä aikanaan niillä bellseilläkin. Pastissitkin lasketaan, hei.

Tubular Bellseistä lienee turhaa enempäänsä tässä vouhottaa, koska niiden aika tulee omilla listoillaan vielä. Joka tapauksessa tykkään Mike Oldfieldistä. Soinnissaan on (tässäkin) jotenkin sellainen kotoisa vanhojen kotka lentää -olutmainosten ja toisaalta Moonlight Shadown tuntu, joka vie minut mukanaan menneeseen aikaan, jolloin en vielä tiennyt, mikä on mike oldfield, tai konemusiikki ... tai olut.

Sinänsähän tässä rytmi vie sen verran vetreästi, että tämä lähentelee jo verkkaisempaa trancea, mutta koska sitä löytyy jo yllin kyllin omilta listoiltaan, sovitaan, että tämä on vaikka sitten kunnianosoitus Miketsulle, että ei hautaudu sinne muiden pumputusten lomaan.


  konepop ethr camp

Kuten taannoin oli puhe countryn yhteydessä chilliyden määreiden puutteesta, ehkä konemusiikin ja campin yhteensovittamisessa ollaan samankaltaisten ongelmien äärellä. Itseironia puuttuu ... tai ainakin on vaarassa unohtua - joko minulta tai musiikintekijöiltä. Toki kyse voi olle myös tuosta ethr-leimasta, joka uhkaa monin paikoin tulla lätkäistyneeksi sellaisiin kappaleisiin, jotka jotenkin haluan määritellä nimenomaan kauniiksi.

Niin tai näin, tämä on tällä erää tyhjä lista. Kuunnelkaa vaikka tuosta edellisestä alaviitteenä Moonlight Shadow. Se on hieno biisi. Ja nätti. Ja vähän korni. Ehkä ihan pikkuisen konemusiikiakin?

Kadonneet kategoriat, osa 1

Ensimmäiset parikymmentä blogsahdusta alla, joten sovitaan tämä hyväksi paikaksi palata listojeni genrejakoon. Varsinaista rakennetta on esitelty uskoakseni tarpeellisessa määrin täällä, mutta jaosta "puuttuvia" lajityyppejä olen vasta epämääräisesti sivunnut.

Jos yritän sanallistaa tämän listaprojektini kantavan idean, se voisi kaikessa käytännön mahdottomuudessaan olla suunnilleen "kaiken (henkilökohtaisesti) kuuntelemisen arvoisen musiikin jäsentäminen lajityypin mukaisille listoille". Kuten todettua, tämä on ikuisuusprojekti -- mutta sentään siinä mielessä tarkoituksenmukainen, että "työn" satoa voi mainiosti korjata projektin kestäessä - eli jo ennen kuin olen kuunnellut kaiken musiikin.

Mutta siis niitä puuttuvia tai nimeltä mainitsemattomia, muiden kategorioiden alle jääneitä juttuja jos yritän miettiä:

Jazz
Tyypillisesti tähän listaprojektiin liittyen (tai musiikkiharrastukseeni muutenkin) ensimmäinen kysymys liittyy jazz-listojen puuttumiseen. Ja minä en osaa oikein muuta siihen sanoa, kuin että en ole oppinut jazzia kuuntelemaan. Sitten se kysyjä on yleensä vähän yllättynyt. Jotenkin minun aivoni eivät ilmeisesti vain värähtele jazzille otollisilla taajuuksilla.

Koska olen kuitenkin jo täyttänyt viisitoista, en koe tarvetta tuomita jazzia kategorisesti esimerkiksi paskaksi. Todennäköisesti vika on minussa, koska monet arvostamani ja musiikillisesti ja/tai muuten kyvykkäät ihmiset selvästi kokevat jazzissa jotain sellaista, mikä jää itseltäni ulottumattomiin -- ehkä jazzissa kokemani kaoottisuus, ennakoimattomuus tai toistolta pakeneminen ravistelevat omaa rakenneorientoitunutta mieltäni eri tavoin, kuin jazzahtavampia kansalaisia?

Mieleni tekee taantua semanttiseksi, joten:
Jazz vastaan jatsi - ensin mainittu pakenee ymmärrykseltäni, mutta esimerkiksi se, mitä M.A. Numminen ironiantajuani hämäävällä nasaaliäänellään jatsiksi, viitatessan varhaisempaan tuotantoonsa, avaa minunkin mielessäni ovia. Siellä ovien takana vaanii erilaisia semi-ironisten iskelmöintien ohella big band- ja swing-artisteja ja ragtimea jostain 1900-luvun alkuhämäryydestä ja määritelmällisesti varmaankin jazzin alkutaipaleelta.

Ehkä ymmärryksen saavuttaminen tässä(kin) asiassa vaatii riittävän pitkän (kronologisen) altistuksen -- joten jos jatkan kuuntelua, tässä olisi enää sellaiset 100 vuotta kirittävänä, että tämän päivän jazz kävisi järkeen?

Jos tämä olisi sellainen blogi, jossa käytäisiin aktiivista keskustelua, tällainen avaus varmasti johtaisi urille, jossa avuksi tarjotaan Miles Davisin just se ja se levy, tai Billie Holiday, tai Louis Armstrong. Näin on käynyt ennenkin. Enkä minä sano, etteikö sieltä yksittäisiä minuunkin osuvia juttuja olisi (kautta aikainkin), mutta kokonaisuutena lopputulos on siitä huolimatta vieraannuttava, joten kokonaisen genren kasaaminen ei ole tuntunut tarkoituksenmukaiselta. Niitä yksittäisiä osumia olen sitten pienen syyllisyydentunnon vallitessa sijoitellut esimerkiksi iskelmäsävyisille listoilleni - jotteivät ne tyystin häipyisi horisontistani.

--

Välihuomio; sain itseni kiinni yrittämästä jonkinlaista kaarta näiden eri tyylilajien välille, mutta se olisi varmaankin vähän sellaista briljeeraamista ja asiantuntevan vaikutelman hakemista, joka ei ehkä tässä yhteydessä ole tarpeen. Ehkä riittävän asiantuntemuksen osoituksena on tässä se, että ylipäätään kirjoitan perehtymättömyydestäni ... tai jotain?

--

Blues
Täytyy tunnustaa, että bluesin äärellä en ole jazzin veroista ajatustyötä koskaan tehnyt. Mieleeni hiipii tässä kohdassa epäilys, josko olen rakenteellisesti päätynyt kuuntelutottumuksissani kuluttamaan afroamerikkalaisen kulttuurin musiikillisia ilmentymiä vain myöhempien, "kaukasialaisempien" tulkitsijoiden kautta?! Jos näin on, ei ole kovin tahallista se kyllä. Apua!?

Mutta niin:
Jotenkin omassa päässäni blues ja folk osoittavat ajatuksellisesti samaan suuntaan, mutta olisiko nyt sitten oikein karkeasti yleistäen niin, että minun on helpompi samaistua folk-tyyliseen manifestaatioon, jossa musiikillinen fokus on tarinan eikä tunteen vahvistamisessa. Tiedän, että tämä on aika raju yleistys, enkä ehkä osaa ajatusta ihan kirkkaasti tähän projisoida - mutta koska tämä on subjektiivinen kirjoitus, annan nyt itselleni luvan siihen. Ottakaa puritaanit kahvia ja keksi, niin pääsette asiasta yli.

Bluesin ja rockimpien tyylien raja häilyy monin paikoin, joten bluesin listaaminen tähän ei uskoakseni tarkoita sitä, etteikö viitteitä olisi mahdollista soittolistoiltani löytää. Äkkiä miettien, saattaa myös hyvin olla, että kovin puhtaaksiviljeltyjä viitteitä ei löydy. En ole ihan varma. En kuitenkaan tunne bluesiakaan sellaiseksi lajityypiksi, jolle olisin itseni nimenomaisesti osannut aktiivisesti ja vartavastisten listojen muodossa altistaa.


Soul
Mitä enemmän uhraan ajatusta näille puuttuville genreille, sitä kauemmaksi kaikki kelvolliset luonnehdinnat tuntuvat siirtyvän. Soulista mielessäni pyörivät Aretha Franklin ja Sister Act -leffat - ja siellä triviaalin ja epäkorrektin väliin jäävällä akselilla James Brown ja Ray Charles.

Mitä hittoa soul oikeastaan on?! Kävin oikein lukemassa wikipediasta artikkelit (suomenkielisen karkean katalogimaisen ja englanninkielisen, monisyisemmän, joskin yhä sangen katalogimaisen) asiasta ja vaikutelmaksi jäi, että minun katselukulmastani tämä genre "vuotaa" pahemman kerran poppiin, kuten popin laajassa merkityksessään miellän. Sitenpä nuo edellä mainitut genren kulmakivekset ja kiveksettäret (paitsi leffat, sori siitä) ovatkin hajallaan popin, iskelmöinnin ja rockinkin listoillani -- kuten myöhempienkin aikojen soul-vaikuttuneet artistit Alicia Keysistä jonnekin Adeleen asti.

Unohdetaan muuten ne Sister Actit, Blues Brothers on paras soul-elokuva, koska sen nimessä on blues. Trololoo...

--

Jaha. Yritin napakasti ja yhdellä postauksella käydä nämä kaikki, mutta sen verran tuli tuuhea pläjäys, että ositin. Otetaan tähän seuraavaksi lista-asiaa taas väliin keventämään.

Lista 0008 - hip rap flow camp

Käsittelyyn hip hop -sektori. Ensimmäisenä tästä kaukalosta sattui kauhaisimeen hip rap flow camp - mikä on ehkä hyvä, ettei tarvitse suoraan stressata katu-uskottavuudesta. Isot pojat kertoivat, että se on usein oleellista tällaisessa puhelaulumusiikissa. Camp-listan äärellä ei tästä liene samalla tavalla huolta - eihän?

  GENRET
    POP ROCK HIP
      HIP HOP RNB
        HIP RAP
          hip rap flow
            hip rap flow camp

Vaikka en suostu tätä listaa varsinaisena huumorimusiikkina pitämäänkään, täytyy todeta, että rap on tyylinä varsin otollinen ironialle ja hassuttelulle - tahalliselle ja tahattomalle. Siksi rajanveto on varsinaisten huumorivetojen, tämän campin ja ihan vakavan musiikin väleille on erilaisen nokkeloinnin lomassa aika häilyvää.

Tähän sananen Raptorista, koska sitähän kai pidetään rap-musiikkina. Kai. Toki on tuossa hip hopin alla muitakin kategorioita kuin tämä varsinainen rap, joten ehkä sekin voisi jonnekin; kenties hip pop -listoilla olisi Raptorillekin paikkoja? No, eipä niitä Spotifysta löydy, joten ei (onneksi) tarvitse miettiä. Joskus ala-asteaikoina Moe ja Tulevat tänne sotkemaan meidän ajopuuteorian olivat jonkin aikaa kovassa kuuntelussa - enkä ole ihan varma, kuinka hyvin lapsellisissa vilpittömyyksissäni olin sisäistänyt tuotteiden camp- tai huumoriarvon. Ja onko esimerkiksi huumori aikain kuluen kypsynyt/hapantunut campiksi? Kaikkineen en ole varma, olisiko kovinkaan monella Hyvinkään poikien (joista tuli setiä) kappaleella enää sijaa listoillani -- kategoriaan tai vakavuusasteeseen katsomatta.

En nyt kuitenkaan yritä Raptorin (tai minkään muunkaan) kautta tehdä esiteini-itseni musiikillisia taipumuksia tyhjiksi tai tyhmiksi. Halusin vain tulla sanomaan, että kun YleX valitsi 100 suurta suomalaista konemusiikkikappaletta, listalla oli hieman yllättäen ja ironiantajuani koetellen Oi beibi 16. (Ja se 16:han on siinä silkkaa kusetusta ja johtunee vain siitä, ettei Moe tosiaan ole Spotifyn valikoimissa.) Siinä on sanottu aika paljon suomalaisesta konemusiikista, rapista ja yleisöäänestämisestä. Camp.

Riittää harhailu aiheen liepeiden lähistöjen vierustoilla! Kokeillaanpa seuraavaksi musiikkia.  Huomasitteko, miten en sanonut Cheekistä mitään?!

--

Eminem - The Real Slim Shady
Kuten todettua, räppälöidessä voidaan erilaisen nokkeloinnin ja ironistelun seassa olla tosissaan ja päinvastoin. Tässä tasapaino taitaa ulkoisista tuntomerkeistä huolimatta kallistua kokoniaisuutena sinne tosissaan olemisen puolelle, mutta tänne näin hyväksi laittaa tämän kuitenkin. Ehkä tässä ollaan samaan aikaan ironisia ja niin tosissaan, että se tosissaan oleminenkin alkaa lähennellä jo sitä campia.

Kun tämä tuli ulos vuonna 2000, oma suhteeni hiphoppeihin oli kokonaisuudessaan aika etäinen. Painotukseni olivat enemmän konemusiikissa ... ja oikeastaan yltympäri, mutta eivät rapissa. Eikä tämäkään, tai se edellinem/eminemsimmäinen (?) hitti My Name Is, tilannetta muuttanut. Näiden äärelle olen uudelleen eksynyt vasta jonkinlaisen retroilukierroksen myötä. Samaan aikaan todettakoon, että myöhempi, vihaisempi (surullinenkin?) ja vähemmän kikkaileva Eminen on myös löytänyt tiensä listoilleni. Asiasta lisää, kunhan kohdalle satutaan.

No, tämä nyt on tässä kuitenkin lähinnä tähdentämässä ajatustani siitä, miten tyyli mahdollistaa melko joustavan liikkumisen vakavuuden eri asteikoilla. Ja vähän nostalgisointina; on tämä paremmin aikaa kestänyt, kuin vaikka Alice Deejay, jonka ajallisesti tähän huomasin kiinnittäneeni - ja jota silloin tuli paljon tätä enemmän diggailtua.


Horse Attack Sqwad - Hevosia ei ongelmia
Perustettaessa suomenkielistä grimekokoonpanoa lienee ilmeistä päätyä räppääm... eiku grimettämään hevosista. Vain ja ainoastaan hevosista. Muuta loogista polkua en keksi tälle jutulle. Mutta onpahan perhanan hyvin tehty juttu. Ei tätä pysty hymyilemättä kuuntelemaan, koska tekijöiden pokka pitää ihailtavasti alusta loppuun. Samaan aikaan suoritus on tyylilllisesti ehyt ja uskottava. Sqwadilaiset eivät haastatattelussa "myöntäneet" olevansa huumorbändi. Haluan olla samaa mieltä, koska siinä kategoriassa odottavat Bat & Ryyd, Jope Ruonansuu ja läjä muuta halvalla ja huolimattomasti tuotettua ... no, läjää. Ja siis onhan niillekin sijansa, mutta tämä ei ole sitä.

Tulee mieleen Teräsbetoni, joka niin ikään ilmoitti olevansa olematta huumorbändi. Juuri ennen kuin vitsi väsähti. (imho) Sittemmin Jarkko Ahola on nähty tuulikoneen edessä bleiserissä laulamassa Nessun Dormaa ja Romanssia. Muut saa päättää, missä se vitsi alkaa ja/tai loppuu. Damokleen miekka oli ripustettu hevosen jouhella, joten en malta olla näkemättä sitä vähän myös H.A.S.:n hevosnaamaripäiden yllä. Kohta tulee toinen levy. Sitten ehkä Euroviisut?

Grime. Puritaani varmaan sanoo, että tämä ja rap ovat ihan eri asioita, koska välissä on Atlantti ja grimessa on vaikutteita. Kuulemma näin, mutta minä laitoin sekaisin, koska erilliset grimekansiot olisivat liikaa kaltaiselleni keski-ikäiselle hip hopin puolittaiselle vieroksujalle. Varsinkin, kun minun kuunnellessani ne sopivat oikein kivasti samaan tungelmaan. Sen kerran kun autossa oikein nuorisolaistututtaa, niin en minä enää jaksa saakeli miettiä, klikkaanko rap- vai grimelistan. Eikä minulla sitä paitsi ole mitään dancehall- tai d'nb -listojakaan erikseen. Mä olen syntynyt 70-luvulla.

Hevonen eli kesyhevonen (Equus caballus) on suurikokoinen kavioeläinten lahkoon ja hevoseläinten heimoon kuuluva nisäkäs, jota ihminen on jo vuosituhansia sitten kesyttänyt kotieläimeksi.
Hevosta on käytetty ratsuna, veto- ja kantojuhtana sekä vetoeläimenä maatalous- ja metsätöissä. Traktorit ja autot ovat 1900-luvulla pitkälti korvanneet hevosen aiemmista käyttötarkoituksistaan, ja hevosesta on ainakin teollistuneissa maissa tullut lähinnä harrastuseläin. Moni työskentelee silti yhä ammatikseen hevosalalla. Suomessa arvioidaan hevosalalla työskentelevän kokopäiväisesti noin 4 500 ja osa-aikaisesti noin 9 000 henkilöä, joista suurin osa työskentelee ravi- tai opetushevosten kanssa.
- Wikipedia

Sofa - Kerää ittes
Mietin aikoinaan, tunteako syyllisyyttä, kun laitan tämän camp-kansioon; en oikeastaan halunnut harvoja kotimaisia naisräppäreitä liian raa'asti lokeroida pelkästään hyväntuulisen energiansa takia. Mutta ei tämä oikein muuallekaan päässäni asettuisi. Niin että täältä camp-leiman altakin minulta iso tunnustus siitä, että tätäkin herkkua vihdoin on saapuvilla.

Huomaan olevani orkesterin puolella, kun aloitan heti sparahtavasti:
Biisin avaus voi olla monelle etäännyttävä - ja se on hankalaa, koska tämä taitaa olla ainakin toistaiseksi suurin hitti Sofalta. Jotenkin ehkä vähemmän kotikutoinen tai lo-fi-tunnelmainen avaus saattaisi houkutella uteliaita paremmin biisin äärelle. Lyriikat on kuitenkin kirjoitettu huolella ja rymisesti nokkelasti. Itse asiassa tuotannollinen raakuuskin alkaa "alkujärkytyksen" jälkeen melko nopeasti tuntua harkitulta tehokeinolta. Tai ainakin realiteetilta, joka on rakkadella hyväksytty osaksi kokonaisuutta.

Tarkoituksellista tai ei, tällaisella lähestymisellä ainakin otetaan onnistuneesti etäisyyttä perusteettoman estetisoituneeseen tapaan arvottaa naisartisteja. Lisäksi olen kuulevinani tekemisen riemua tässä. Se tuntuu aina hyvältä.

Luultavasti tällainen setämiehen tunnustus on viimeinen asia, mitä nämä taiteilijat kaipaavat tunteakseen onnistuneensa. Mutta tässä se tulee: Hyvä Sofa! Onnistuitte; setämies tykkää.

Lista 0007 - cntry vntg

Nyt vanhaa countrya. Oikeastaan tähän valikoitui cntry vntg ethr, mutta ei siinä ole kuin kolme biisiä. Näin ollen laajennan otannan käsittämään siitä ympäriltä myös muutaman muun listan. Kas näin:

  GENRET
    FOLK CNTRY
      COUNTRY
        COUNTRY VINTAGE
          cntry vntg bal - link
          cntry vntg mlnc - link
          cntry vntg ethr - link
          cntry vntg chill - link

Näistä sekä balladi- että chill-lista ovat tällä hetkellä tyystin tyhjiä, mutta lisäänpä linkit silti, koska tuo balladilista ainakin on sellainen, johon hyvinkin saattaa materiaalia vielä karttua. Chill-listan relevanssia olen countryn kontekstissa pohtinut jo muutamankin kerran, joten voi hyvin olla, että päädyn vielä poistamaan sen. Jos siis joskus kaukaisessa tulevaisuudessa (ei-toukokuussa-2017) luet tätä ja linkki ei vaikuta toimivan, olen tuon listan poistanut. Prosessini läpinäkyvyyden nimissä sen nyt kuitenkin tässä listaan.

Pop- ja rock-listojen puolella olen vanhemman musiikin jakanut vielä kahtia, vintageen ja x-vintageen. Countryn puolella en ole näin tehnyt, joten tämä vanha musiikki käsittää melkoisen aikajänteen. Mitään vuosilukurajoja en ole itselleni asettanut, mutta hajonta ulottuu vanhimmat taitavat sivuta jopa 1800-lukua ... ja uusimmat tulevat hyvinkin 1980-luvulle. Sen verran vähemmän on kuitenkin tätä sorttia listoille päätynyt, että näillä on pärjääminen.

Selvyyden vuoksi todettakoon, että kaikkineen tämä vintagesektori kattaa siis tässä esittelemättä jäävine listoineen sellaiset 80-90 kappaletta. Eli ihan koko kategoriaa ei tähän kannattanut leväyttää.
(Enkä muuten osaa kirjoittaa "suomeksi" että kantri - ainakaan kun puhe on ulkomaalaisesta musiikista, sori vaan kaikki lokalisoinnin ystävät)

--

  cntry vntg bal

Niin; tämä lista tosiaan on tällä hetkellä tyhjä. Se on sisänsä hassua, koska balladi ei-pelkästään-slovaria-tarkoittavassa täsmällisemmässä merkitykselläänhän on hyvinkin keskeinen osa country-musiikkia. Sikäli esimerkiksi tuossa mlnc-listalla vaille esittelyä jäävä Johnny Cashin Don't Take Your Guns to Town on oikeastaan nimenomaan balladi. Mutta koska minä saan päättää, tässäkin kohdassa mennään ei-semanttisin perustein - eli mielivaltaa ja intuitiivisia rajavetoja paikoissa, joihin ei välttämätät rajoja tarvittaisi lainkaan. Hahaa!

--

  cntry vntg mlnc

Tämä sentään on siitä hyvä soittolista, että tällä on musiikkia. No; kaksi biisiä. Tuo, mitä jo tuossa balladien kohdalla tökkäisin ja sitten tämä:

Burl Ives - Cowboy's Lament
Tämä onkin oikeastaan post-balladi. Tiedän, ettei sellaista ole olemassakaan, mutta siis siinä semanttisemmassa mielessä. Vähän niinkuin tuosta Don't Take Your Gunsista seuraava näytös. "Enää ei edes ammuta, onpa surullista."

Haluaisin osata kertoa tähän Burl Ivesistä jotain hauskaa, koska jotenkin olen antanut itselleni muodostua vaikutelman, että tämä tyyppi oli jotenkin enemmän. Wikipediasta voi todeta, että paitsi laulaja, myös näyttelijä ja kirjailija, mutta jotain vielä jää ulottumattomiin. En osaa oikein selittää... ehkä jostain löytyisi jonkinlainen henkilökuva, joka kertoisi jotain likaisia tai jännittäviä yksityiskohtia?

Tässä kappaleessa tarina on tyylilajille ominaisesti keskeinen osa kokonaisuutta. Sitä tuskin kuitenkaan kannattaa enempäänsä tässä purkaa - kuuntelemallahan se sieltä tulee. Mutta tulkinta, olkoonkin sangen vähäeleinen, on jotenkin vetoava. Wanhan ajan tuotanto ja ehkä hieman hallitsematta kanavoitu aavistus paatosta painavat tätä kohti camp-sektoria. Jotenkin kokonaisvaikutelma jää kuitenkin vilpittömyyden puolelle.

Tulee sellainen olo, että seuraavaksi katse kääntyy risteyksestä kohti ihan jotain muuta kohtausta ja sama kertojaääni jatkaa uudella alakuloisella kertomuksella. Lopulta käsiin jää kokonaiskuva Laredosta, jossa tämä(kin) kuollut cowboy on vain lakoninen alaviite; tomua ja tuhkaa, jota kieppuu määrättömästi tuulessa päällystämättömien katujen yllä.
...saattaa olla, että projisoin juuri yleispätevyyden tuolle puolen, mutta näin minun pääni toimii.

Eteenpäin!

--

  cntry vntg ethr

O Brother, Where Art Thou? Oikein tykkäsin elokuvasta. Sen näkemisestä on koko lailla aikaa jo, enkä voi väittää, että muistaisin kovin seikkaperiäisesti kaikkia kohtauksia tai tapahtumia. John Goodman oli odottamattomuudessaan jännä, Goerge Clooney ilmeisesti (?) lauloi itse ... ja sitten oli Alison Krauss. Tai okei, eihän Kraussia taideta elokuvassa nähdä, mutta soundtrackilla kyllä. Ja siitä on minuun jäänyt jälki, joka johtaa pitkälle countryyn ja ties mihin kaikkeen missä olenkaan sittemmin tutkimusmatkaillut. Ja onhan siinä soundtrackilla muutenkin mainio meininki ja hyviä biisejä.F

Tämä soittolista näköjään koostuu nykytilassaan pelkästään tuon elokuvan biiseistä. Ehkä jonkinlainen uusi herätys vanhan countryn suuntaan olisi paikallaan...


Alison Krauss - Down To The River To Pray
...kuten sanottua: sitten oli Alison Krauss. Tämä oli se laukaiseva kappale, joka minut tuon elokuvan jälkeen ajoi ihan oikeaan levykauppaan ihan oikeasti ostamaan tämän soundtrackin. Elokuvaversion miksaus keskittyy vielä aavistuksen enemmän kuoroon, kuin Kraussiin ja biisiin vahvasti tukeutuva kohtauskin on hieno. Myöhemmät kuuntelukerrat ovat kuitenkin suunnanneet huomioni nimenomaan Kraussiin, jonka tuotantoon olen sittemmin syventynyt melkoisesti. Tähän kelpaakin palata myöhempien listojen äärellä.

Levytys taitaa olla vuodelta 2000, mutta kappale itsessään on trad., josta ensimmäiset merkinnät vievät tukevasti 1800-luvulle. Katson siis tuotannollisista ja mahdollisista muista seikoista huolimatta tämän olevan itseoikeutetusti nimen omaan vanha kappale.

Tämä kappale kuuluisi sisältönsä perusteella selkeästi hengellisen musiikin kansiooni. Tai jonnekin proto-bluesiin tai gospeliin tai mitä tämä nyt sitten "oikeasti" olisikaan. Minulle tämä joka tapauksessa kiinnittyy elokuvayhteytensä ja Alison Kraussin kautta niin voimakkaasti countryyn, että se on tässä. Kappaleessa on kiistatta hartautta, jonka äärellä voidaan pohtia paitsi rukouksen ja teologian (ja teosofian kautta aikojen muuttuneita) semanttisia ulottuvuuksia - se ei kuitenkaan ole tämän blogin tarkoitus, joten rönsyilen siitä joskus ehkä toisenlaisessa yhteydessä, johon liittyy vaikkapa hyvää juomaa ja reaaliaikainen vuorovaikutus muiden mielipiteenhaltijoiden kanssa.

...mutta siis haluan nyt tässä yhteydessä ainakin ajatella tämän enemmän kutsuna kullekin etsimään itsestään niitä mahdollisia hengellisiä ominaisuuksia, kuin suoranaisena opinkappaleena siitä, miten mitäkin tai jotakin tiettyä theosta tulee palvoa tai palvella. Näin varsinkin elokuvan kontekstissa, jossa laulun muodossa esitetään toinenkin kutsu joelle -- kutsu, jonka sävy on melkoisesti lihallisempi. Tässä värisevät ihan muut kuin lihat. Katso se elokuva.

--

  cntry vntg chill

Lienee selvää, että wanhaan aikaan country-lauluja sävelleltäessä chillailu ei ollut päällimmäisenä mielessä varmaankaan kovin monella. Rohkenenpa olettaa, ettei termistä ollut tietoakaan, kun puuvillapelloilla kehtoja keinuteltiin tai ne kolme cowboyta ratsastivat hevosillaan kaupungista pois. Niin ikään, listalle toistaiseksi kertymättömien biisien valossa voidaan oikeutetusti kyseenalaistaa, onko sellaista vanhaan countrya tai sen liepeillä tapahtuvaa musisointia ollutkaan, joka vastaisi kuvaukseen edes tämän päivän katsannosta.

Lista on siis tyhjä ja juuri nyt tuntuu siltä, että nämä chillit voisin countryista lähiaikoina poistaa siihen liittymättöminä. -- Mutta olenko minä oikeampi cowboy, jos aktiivisesti hakeudun kohti musiikkigenren yleisesti hyväksyttyjä konventioita, vai niistä piittaamatta omia polkuja chillaillessani?! Kumpikaan ei oikein kuulosta 80-luvun tupakkamainokselta. Silti tai juuri siksi; jääköön asia tällä erää vielä itsellenikin auki...