Käyttökokemutinoita

Joo, mun Spotify-käyttäjätunnus tosiaan on zayzayzayzay. Se taitaa näkyä (?) tällä hetkellä jaettujen listojen ylläpitäjän nimenä. Ja jos osaisin lähettää viestejä tai tehdä jakoja uusille ihmisille. Viimeisimmän päivityksen jälkeen en itseasiassa ole edes yrittänyt...

Silloin kun rekisteröidyin, systeemi ei toiminut suoraan sähköpostilla, kuten nykyään. Joten tiivistetysti:

Valitse käyttäjänimi.
  "Juhani"
Varattu, valitse uusi.
  "zay"
Varattu, valitse uusi.
  "zayzay"
Varattu, valitse uusi.
  "zayzayzay"
Varattu, valitse uusi.
  "onhansenytperkeleASDFASDFASDF123"
Varattu, valitse uusi.
  "zayzayzayzay"
Tervetuloa, Juhani...

--

Siihen nähden, miten paljon käyttäjiä ja historiaa Spotifyn palveluilla on, tuntuu hämmentävältä, miten randomisti muutoksia ja käytäntöjä uudistetaan vailla ennakkovaroituksia (tai ehkä jossain on joku kehitysfoorumi?) tai minkäänlaista palautteen keruuta. (jopa Facebook tuntuu tässä maltillisemmalta - nykyään)

Viimeisimpänä poistui mobiilista (ainakin Android) mahdollisuus toistaa musiikkia suoraan kansiosta, useampaa soittolistaa sekakäytellen.

Liekö kyse ylimielisyydestä, vai vain ammattitaidottomuudesta jollain ratkaisevalla päätöksenteon tasolla ... en tiedä, mutta Spotifysta on tullut vähän samanlainen, kuin 90-luvun lopun cd-telineestäni: aika rujo, tosi iso, vähän epäkäytännöllinen - ja silti se on puoliksi pakosta näkyvästi keskeisellä paikalla.

Uusien juttujen suosittelu toimii kyllä sitä hyllyä paremmin.

Lista 0001, Tähdellä merkityt - Osa 2

Paluu Tähdellä merkityt-listalle. Ensimmäisen osan listan ensimmäisten biisien jälkeen loogiselta tuntui poimia last.fm-tilastojen mukaan listan kolme kuunnelluinta kappaletta. Ei-niin-yllättäen valtaosa tähdellisten listan biiseistä kun heiluu myös kuuntelumäärissä mitaten listausten kärjessä. Tilastollisesti tässä on siis kolme parasta biisiä ikinä:

Damien Rice - 9 crimes
Vaikka Damien Rice nimenä ja jotenkuten tuotannoltaankin oli tuttu jo levykauppa-ajoilta, tämä pääsi yllättämään pahemman (vai hyvemmän?) kerran Jericho tv-sarjassa. Käytänkin tässä pätkän kehuskellakseni hehkutettua TV:n kultakautta (vieläkö se jatkuu?) - nimenomaan musiikillisesti. Monissa isoissa tv-produktioissa on kiinnittetty rajusti huomiota myös musiikkipuoleen - paitsi nyt lopputekstien briljeeraamisen osalta, myös - kuten tässä tapauksessa - myös ihan draaman kaarella. Ihastuttavasti myös ei-niin-uusien ja jopa ihan oikeasti vanhojen biisien muodossa. Hienoa se.

Tämähän on varsin surullinen laulu. Minä tykkään sellaisista. Taannoin tästä tuli käytyä some-keskusteluakin; että milloin kuuluu kuunnella surullista musiikkia, vai kuuluuko. Ja mitä se kertoo ihmisestä, jos niin tekee tai ei. Eihän siinä mihinkään lopputulokseen päädytty, mutta minua alakulon ystävänä hämmensi ja hämmentää ajatus, ettäkö ei. Se, mikä murheessa sitten kiehtoo, onkin vaikeammin määriteltävä juttu; ei se pelkästään omiin olleisiin tai menneisiin elämän kapeikkoihinkaan kai voi kiinnittyä? ...tai siihen, miten niihin itse on kiinnittynyt. Ainakaan tämän kappaleen kohdalla en paikallista mitään sellaista omaan olemiseen liittyvää, mitä tähän projisoisin.
...toisaalla toki on sitten sellaisia ääliöhyväntuulisiakin rallatuksia, jotka huumaavat pelkällä riemullaan, mutta ne ovat kyllä paljon harvemmassa. Ja mikä niissä sellaisissa hyvissä biiseissä sitten on, jotka eivät varsinaisesti satu kumpaankaan ääriasentoon?!

Hauras on hyvä sana tähän. Jotenkin soinnissa on sellaista viipyilevän hapuilevaa melankoliaa, joka kehittyy ja kypsyy hiljalleen. Erilaiset kasvatukset tai nostatukset (joista tämä ei nyt ehkä ole tyyppiesimerkki), vetoavat minuun niin ikään - tyylilajiin katsomatta. Ja sello. Se kun kaiho täyttyy ja tulkinnan varovaisuus hetkeksi loppua kohti väistyy - ennen kuin kappale feidaa ja ikään kuin palaa alkuunsa, odottamaan kuuntelijan paluuta.

Viimeisimmällä kerralla tätä kirjoitettaessa seuraavana soimaan pärähti 60-luvun amerikkalainen pälipali-iskelmä swingi-soundeineen. Ehkä se on sopivan vieraannuttava ajatus, jolla siirtyä seuraavaan kappaleeseen. Kas näin:

Don Johnson Big Band - Running Man
Jos Don Huonot on ollut mennyttä jo kohta 15 vuotta (jestas!), saako DJBB:sta jo puhua Donkkareina, vai pitääkö vieläkin mennä tuolla initialismilla, joka on ihan yhtä pitkä ja huonosti suomalaiseen suuhuni asettuva, kuin bändin varsinainen nimi. Vai liekö tarkoituskin polttaa 50 kcal jo nimen mainitsemiseen?

Asiaan!
Tommy Lindgrenin flow vetoaa minuun. Muutenkin kuin sinällään jo huomionarvoisella nopeudellaan. Ehkä Father Metro -sointi on oivallisimmillaan juuri tällaisissa kappaleissa, kun vauhdin ja vaativuustason myötä funkimpien vetojen hienoinen ironia häipyy taka-alalle ja taito ja tekniikka dominoivat. ... vaikka löytyypä tuotannostaan rauhallisempiakin vetoja, joissa pelleily loistaa poissaolollaan. Liekö syynä vokaaliosien hiljainen sointi, joka tuotannossa on nostettu muun orkesterin tasolle, kun tuntuu, että ääni tulee jotenkin lähelle ... läheltä?

Maininnan ansaitsevat myös vuolas instrumentaatio ja soundimaailma, jotka leimallisesti toimivat orkesterin tuotannossa hienosti. Eikä tämä kappale ole siitä poikkeus - vaikka ehkä komeampiakin esimerkkejä siinä mielessä löytyy. Viehättävää on myös, miten monipuolista DJBB:n tuotanto on; genrerajoja kolistellaan niin levyltä toiselle siirryttäessä kuin levyjen - ja jopa biisien - sisällä. Välillä mennään omiin preferensseihini nähden vähän hutiinkin, mutta tämä ja kourallinen muita biisejään on kyllä heittämällä kananliharajan karvaisemmalla puolla. (noin ei varmaan voi oikeasti sanoa, mutta olkoon)

Harva biisi tuntuu henngästyttävyyteen asti niin paljon juoksemiselta, kuin tämä. Nimen leffaviitteeseen en osaa ottaa sen enempää kantaa ... enkä ehkä haluakaan.

Vuokko Hovatta - Virta
Joskus oli Ultra Bra ... ja blää blää blää. Joo. Kaikki tietää.

Vuokko Hovatta on löytänyt Aulikki Oksasen sanoituksista/runoista ja kourallisesta mainioita säveltäjiä itselleen hienosti sopivan tyylin, jossa voi haistaa kaikuja samalta sektorilta, kuin missä UB:n aikoina on tallattu - jäämättä kuitenkaan mitenkään jumiin sinne menneeseen. Siinä UB-mielessä. Muuten KOM-, Chydenius-, ym. kaikuja on melkoisesti. Samalla kun tuotannollisesti ollaan kuitenkin tultu jonnekin nykypäivän ja ajattomuuden puoliväliin.

Tässä jos missä puoliabstrakti tai ainakin merkityksiltään tulkinnoille altis sanoitus on keskeisessä osassa lumovoimaa. Ei niin, että se Oksasen tapauksessa olisi varsinaisesti yllätys. Sen sijaan kehotankin innostuksen yllättäessä tsekkaamaan, ketkä muut Hovatan esittämiä lauluja ovat sanoittaneet ... ja ehkä pistämään nimiä korvan taakse. Ilmeisesti tekijänoikeuskerberokset ovat kerkeinä liittyen Oksasen (?) tuotantoon, koska kappaleen sanoja on varsin hankala googlailla esiin. Jännää...

Musiikkityyleistä teoretisoin blogissa myöhemmin, sitä mukaan kuin genrelistojen purku etenee, mutta en malta olla toteamatta, että tämä oli joskus julkaisuaikoinaan niitä ensimmäisiä iskelmän suuntaan kallistelevia teoksia, joiden myötä olen sittemmin sallinut itseni enemmän syventyä myös tähän aiemmin melko kategorisesti ylenkatsomaani lajityyppiin. Joku saa sitten iskelmälistojeni äärellä päättää, onko kyse avarakatseisuudesta vai keski-ikäistymisestä.

--

Jotenkin näiden "tähdellisten" biisien kahlaaminen tuntuu mukavalta; paineet käsitellä genretasoa loistavat (vielä) poissaolollaan. Mutta ehkä täytyy luottaa siihen, että sieltä löytyy enemmin paikkoja uusille näkökulmille, kuin yleisemmälle tasolle siirtymisen pakko. Tai siis että siihen genretasollehan tällä blogilla oli tarkoitus ... ON tarkoitus tähdätä.

Listojen historia: Mikä oikein on oikein?

Aina välillä löytää itsensä musiikkimakuihin, -tyyleihin ja ties mihin liittyen melko ehdottomien lausuntojen ääreltä. Tyyliin "kaikki paitsi hevi on paskaa", "räppi ei ole oikeaa musiikkia" tai "nykyään ei enää tehdä kunnollisia sanoituksia".

En halua tuomita tällaisia jyrkkiä kommentteja näköalattomuutena, koska näinhän laumaeläin luonnollisesti etsii niitä pienimpiä yhteisiä nimittäjiä ja hakeutuu yksinkertaistuksilla samanmielisten viitekehykseen ... mutta ei tällä mitään tekemistä oikeassa olemisen kanssa ole. Itsekään en ajatellut olla tämän blogin kanssa Oikeassa varsinaisesti mistään - enkä toisaalta esittää jyrkkiä väitteitä omien makutottumusteni tueksi. Listojeni genrejakoon ja sen subjektiivisuuteen palaan vielä erikseen, mutta tunnistan tähän liittyen myös laajemmalle ulottuvan taipumuksen itsessäni:

Soittolistoja kootessani, en ole ensisijaisesti miettinyt, mikä on oikea tai uskottava biisivalinta tai tyylilaji tai yhtään mitään. Olen ollut vastuussa vai itselleni. Tilanteen nyt eskaloiduttua julkiseen blogimuotoon asti, huomaan toistuvati pohtivani, olenko "onnistunut" listasysteemissäni. Ja vielä kuumottavampaa: paljastanko itsestäni jotain liikaa tai jotakin noloa, kun olen päästämäisilläni kaiken ulos. Entä, jos olenkin Väärässä?!

Tämän postauksen keskeisin ajatus on kaiketi sanoa ääneen, että edessä on väistämättä on sisäistä painia asian tiimoilta - ja itseni tuntien se varmasti tulee suodattumaan myös tuleviin sisältöihin tavalla ja/tai toisella. Jos nyt tässä kuitenkin sanon ääneen, että päätän olla tuntematta häpeää ja ajautumatta defensseihin, niin olkoon se muistutus edes minulle itselleni.
Koska ainakin minä tätä blogia luen. Öhö öhö.

--

Toinen asia, josta halua(isi)n itseni vapauttaa, on tarve määritellä itseni liian laajasti jokaisella biisivalinnalla. Tunnistan tämän aina, kun postaan musiikkia yhtään mihinkään. Mitä juuri tämän biisin jakaminen tai siitä tykkääminen kertoo minusta?! Ehkä vähän toivon, että tämän blogin myötä voin tutkia yksittäistapauksia yksittäistapauksina -  ja luottaa siihen, että kokonaiskuva muodostuu ja tarkentuu vähä vähältä. Ainakin niille, joita tämä ruotiminen yli aikain kiinnostaa.

Tähän tulevan loppukaneetin sijaan siirryn tästä nyt luonnostelemaan seuraavaa postausta, jossa taas mukana myös musiikkia. Koska musiikkiblogi.

Lista 0001, Tähdellä merkityt - Osa 1

Aloitan soittolistojeni purkamisen Tähdellä merkityt -listasta. Se koostuu tavalla tai toisella suosikeikseni valikoituneista kappaleista - johtoajatuksena suunnilleen, että voin laittaa listan soimaan milloin tahansa, joutumatta miettimään, mitä juuri nyt tekisi mieli. Tämä siis suunnilleen vastakohtana genrelistoilleni, joiden (alkuperäinen?) ajatus on ollut nimenomaan pystyä valitsemaan kulloiseenkin fiilikseen juuri sopivantyyppistä musiikkia.

Tällä tähtilistalla on juuri nyt 624 kappaletta, joilla ei välttämättä musiikillisesti ole mitään yhteistä nimittäjää. Näin ollen sen musiikillisen sisällön luonnehtiminen ei onnistu ihan parilla lauseella tai poiminnalla. Sen sijaan yritän tehdä sen ... sanotaan nyt sitten vaikka kolmessa osassa. Periaatteessa voisin varmaankin käydä listan vaikka kappale kappaleelta läpi, mutta siihen pitäisi perustaa jo sitten oma blogi.

Joka tapauksessa, listan sisältö elää hiljalleen; poistuma varsinkin vanhempien biisien osalta on vähäistä ja uusia biisejä näyttäisi viimeaikoina kertyneen parin-kolmen kuukausivauhdilla. Toki uudempien biisien pitkittynyt altistus toisinaan johtaa myös siihen, että niitä listalta poistuu. Tässä, kuten muissakaan listoissani pyrkimys ei ole mihinkään musiikilliseen totuuteen, vaan puhtaasti omien kuuntelutottumuksieni jäsentäminen. Eli en yritä ottaa kantaa siihen, mitkä ovat absoluuttisesti maailman parhaat biisit - vaikka nekin toki listalta löytyvät. Heh.

--

Tämä ensimmäinen osa ensimmäisen listan läpikäyntiä keskittyköön ensimmäisen listani ensimmäisiin biiseihin; kolme on varmaankin sopiva määrä - ja kuinka ollakaan, juuri sen verran niitä näkyy listan ensimmäisenä päivänä sinne lisätyn:

Garry Schyman - Praan
Tämä kappale ei harmillisesti ole (tällä hetkellä?) saatavilla Spotifyssa, joten linkkaan videon, josta kappaleen aikanaan bongasin. En tiedä, onko tämän Where the Hell is Matt -videon taika osin tarttunut päässäni tähän biisiinkin, mutta jotain sellaista perustavanlaatuista tässä on, että kerta toisensa jälkeen silmäkulmat kostuvat. Silleen maltillisesti, mutta kuitenkin sen verran, että vähän aina nolottaa - vaikkei varmaan aikuisten oikeasti tarvitsisi.

Tämä toimii myös oivallisena esimerkkinä laulusta, jonka sanoista en ymmärrä mitään - mikä luullakseni lisää jotain sen lumoon. Ehkä tässä voisi puhua vaikka Sigur Rós -efektistä. Vaiheiltuani aikani, päädyin tämän sanat ja käännöksen kaivamaan. En osaa bengalia pätkääkään, joten en tiedä, miten osuva käännös biisin nimeksi "River Of Life" on, mutta käännös ainakin tuntuu olevan aika hyvin linjassa biisin fiiliksen kanssa ... ehkä tykkään kuitenkin ajatella teosta enemmän abstarktin kautta, omia mielikuviani siihen projisoiden, kuin miettiä lyriikoita ja merkityksiä tarkemmin - sen verran piti vain varmistaa, ettei siinä lauleta vauvojen syömisestä tai jostain duudsoneista.

Jos pitää tuntea tyytyväisyyttä siitä, ettei osaa jotain kieltä, niin tässä mielssä ranskankielentaidottomuuteni on myös hyvä juttu, koska ranskaksi tehdään paljon kivaa musiikkia.

Egotrippi - Matkustaja
En ole koskaan varsinaisesti ajatellut olevani Egotrippi-fani, tai ikään kuin "löytäneeni" orkesteria, mutta pelkästään tällä tähdellisten biisien listalla on neljä biisiä Egotrippiä. En oikein osaa selittää. Matkustajassa kuitenkin yhdistyy jotain sellaista perikaihoisaa, mutta kuitenkin raikkasta ja positiivistakin. Oikein tyyppiesimerkki kappaleesta, jonka voi laittaa soimaan tilanteessa kuin tilanteessa. "Nouset kyytiin kerran, oot kyydissä aina"

Laajemmassa kaanonissa tuntuu näin jälkiviisaasti, että tuossa on myös paljon sellaisia folk-sävyjä (tai siksi niitä olen keskenäni kutsunut), joita sittemmin on alkanut löytyä poiminnoistani alati laajemmin. Syytän kaikesta Simon & Garfunkelia.

Apulanta - Aamen
...vastaavasti olen varsinaisesti ajatellut olevani Apulanta-fani. Ehkä vähän nuorempana enemmän kuin nykyään - johtuneeko sitten ajanmittaisista muutoksista tuotannossaan vai minussa. Tämä ei toki ole sitä oikein wanhaa Apulantaa, sellaisena kuin minä ajattelen,vaan ehkä sijoittuu sinne punkin rippeiden ja melodraaman nousun  jälkivaiheisiin.

Soundillisesti tämä on homogeenisyydessään kiehtova. Kitaroinnin surinat ja pörinät satunnaisine vonkumisineen toimivat kertsissä juuri samoilla kanavilla, koin Tonin raaka laulukin - ja Nirvana-kaavalla toteutettu kevyempi säkeistö toistaa saman, joskin ehkä hienovireisemmin. Äänimaisema ja sisältö onnistuvat niin ikään täydentämään toisiaan ja lopputulos on ainakin joskus onnistunut riipaisemaan siinä määrin, että se tuntuu tätä kuunnellessa edelleen. Haluan käyttää sanaa 'tyylipuhdas'.

Mainittakoon tässä myös se, että ainakin muinoin, fyysisten julkaisujen aikaan, Apiksella oli tapana julkaista singlejensä b-puolina todella kovia biisejä. Tämän alkuperä taisi olla virallisesti nimetty Pudota-EP:ksi, mutta Teit Meistä Kauniin:sta alkaen juuri tuohon Pudota:aan, käytännössä jokaisella singlellä on ollut jokin b-puoli, joka on jäänyt soittolistoille pyörimään.

--

Siinäpä. Ja todetaan vielä, että tämän listan kappaleisiin tullaan todennäköisesti palaamaan myös muiden listojen yhteydessä, koska kiusaus esitellä ja määritellä esimerkiksi genrelistoja juuri näiden suosikkien kautta tulee varmasti olemaan suuri, niiden kohdalle sattuessa.

Pro-prologi: Miten tämä lähtee käyntiin?

Näin aluksi haluaisin luoda jonkinlaisen systeemin, jolla tätä blogia kirjoittaessani voisin jatkossa keskittyä nimenomaan sisällöntuotantoon, eikä siihen miten sisällön jäsentely tai suodatus tulisi tehdä.

Blogin perusaihepiirinä on, kuten sanottua, puolisentoista tuhatta soittolistaa. Niiden käsittelyjärjestys on minulle vielä mysteeri, jonka haluaisin ainakin syntaksin tasolla ratkaista ihan alkumetreillä. Juuri nyt tuntuu siltä, että hypoteettisen lukijan kannalta mielekkäin tapa voisi olla täysin satunnainen  poiminta - mutta miten sellainen toteutetaan? Pitääkö minun excelöidä 1500 riviä listoja ... eiku senhän voisikin toteuttaa niin, että arvonta tapahtuu aina eri hakemistotasoilla uudestaan. Silloin työmäärä olisi aina listaa kohden vakio, eikä vaatisi massiivista alkuponnistusta. Joo!

--

Palaan tähän jaottelurakenteeseen vielä omassa postauksessaan varmasti ainakin kertaalleen tässä alkukahinoissa, mutta sen verran tässä selitettäköön, että kansiojaon - ja siten myös tämän blogin perustana - on soittolistojen jako keskeisimmiltä osin kolmeen pääryhmään:

Genret
Tämä on soittolistajärjestelmäni ydin ja tämän bloginkin syy; tavoitteena jäsentää kaikki minua miellyttävä musiikki (ainakin minunlle) helposti hahmotettavasti tyylilajien mukaan. Kirjoitushetkellä tämä käsittää reilut 11 000 kappaletta.

Teemat
Ehkä perus genrejaostani hieman sivuun harhautuneita kategorioita, kuten joululauluja ja lasten musiikkia.Tämän ryhmän laajuus on nykyisellään vajaat 1500 kappaletta.

Muut listat
Paikka, johon kokoan ... muita listoja. Eli kaikkea sellaista, jonka yhteinen nimittäjä on jotain muuta kuin genrelähtöinen. Erilaisia teemalistoja, muistelmia, meemejä jne. Tarkka kappalemäärä on rönsyilevän sisäisen rakenteen vuoksi mysteeri, mutta varmaankin liikutaan 1000 kappaleen tuntumassa.

Lisäksi on toki muitakin listoja, jotka pakenevat tätä jakoa, mutta niistä tuonnempana.
Niin ja seuraava postaus sisältää jo ihan oikeasti soittolistan ja asiaa siitä musiikista!

Alku

Luodessani ensimmäisiä soittolistojani ja lisätessäni niille kappaleita vuonna 2010, Spotify oli vielä varsin uusi asia. Ensimmäisten listojen ensimmäisten kappaleiden päiväys on 30.4. Tätä kirjoitettaessa aikaa suoratoistopalvelun parissa on kulunut melko tarkalleen seitsemän vuotta; soittolistoja on nykyisellään puolisentoistatuhatta ja musiikkia listoilla arviolta kymmenkertaisesti.

Tämän blogin tarkoituksena käydä läpi laatimiani listoja sekä niiltä löytyvää musiikkia. Lisäksi ainakin alkuun pyrin myös valottamaan prosesseja, joilla listoja laadin ... ehkä muitakin musiikinkulutukseeni vaikuttavia tekijöitä.

Laskin, että yhden listan päivätahdilla kaikkien soittolistojeni läpikäymiseen menisi kolme-neljä vuotta - ja lista viikossa -tahdilla reilut parikymmentä vuotta. Lienee siis turvallista puhua parhaassakin tapauksessa ikuisuusprojektista. Siihen varmaankin liittyy paitsi monenlaista musiikkia, myös palasia mielenmaisemastani - ja toivottavasti jotain tavalla tai toisella odottamatonta ja hauskaakin; mene ja tiedä.

Tuli tästä nyt sitä taikka tätä, on ihan superia, että Just Sinä luet tätä Just Nyt. Että heippa ja tervetuloa!

--

Lähtötiedoiksi tähän julkinen osuus Spotify-profiilistani sekä totisille stalkkereille LastFM.