Juhannuksesta toipumisen kunniaksi kahdeksan viimeisen kappaleen loppuhuipennus; ei sillä, että kukaan tätä edellistäkään olisi kokkoilun lomassa ehtinyt lukemaan. Mutta näin on haaste nipussa. Enkä tainnut yhtään päivää missatakaan? Mene sinäkin tämän luettuasi keskittymään kesään vähäksi aikaa, jookos?
Day 23. A song that you think everybody should listen to
Sigur Rós - Glósóli
Ah. Sigur rós. Islantilaista keijurokkia, jota toden totta kaikkien pitäisi ainakin vähän kuunnella. Tämä orkesteri on minulle niin kovin rakas, että valinnan vaikeus monen todella hienon teoksen äärellä oikein sykähdytti. Päädyin tähän, koska fb-jaoissa olen pyrkinyt laittamaan mukaan myös musiikkivideon ja tässä on hieno. On kyllä hieno sekin, kun Starálfur soi Life Aquatic with Steve Zissou:ssa, mutta sitä varten pitää katsoa alle se leffa. Mene katsomaan siis. Se on Wes Andersonia ja ohjaajalleen ominaisen häröllä tavalla superhyvä. Leffablogi.
Lumoavaa ja tehtävänannolle ominaisesti yleismaailmallista juuri tämä musiikki siksi, ettei islantia kuitenkaan kukaan ymmärrä. Paitsi tietty ne islantilaiset, mutta ne nyt kuuntelee tätä varmaan joka tapauksessa. Me muut voidaan tähän projisoida ihan oma tarinamme (aika abstraktit ne sanat on islanniksikin, ihmisten välisestä olemisesta sellaisella avoimella primääritasolla, ehkä), ja tämän kappaleen tunnelma sopii hyvin hiljentymisen, harmonian ja yhteisymmärryksen etsimiseen omasta itsestä. Niillä eväillä minä olen ajatellut maailman paranevan; kauneutta ja rauhaa ja rakkautta. Ja juuri sopiva nostatus loppuun. Ah.
Day 24. A song by a band you wish were still together
Stella - Hipaisun päässä
Voi Stella. Niin hienoja ja iholle tulevia kuvauksia tilanteista ja asioista, joista ei ihan koko ajan tehdä lauluja. Ihanan raikas ja heleäsointinen laulu ja sinänsä varsin yksinkertaisen toimivat ja tarinaa sopivan itsenäisesti tukevat sävellykset. Tämä on Suomi-rockin klassikko. (tähän nillitystä siitä, miten ei oikeastaan ole kovin rockia ... mutta tiesminkä radioasemien nimi- ja soittolistojen perusteella sitten onkin - eikä minulla parempaakaan määritelmää ole tarjota, joten rokkia)
Day 23. A song that you think everybody should listen to
Sigur Rós - Glósóli
Ah. Sigur rós. Islantilaista keijurokkia, jota toden totta kaikkien pitäisi ainakin vähän kuunnella. Tämä orkesteri on minulle niin kovin rakas, että valinnan vaikeus monen todella hienon teoksen äärellä oikein sykähdytti. Päädyin tähän, koska fb-jaoissa olen pyrkinyt laittamaan mukaan myös musiikkivideon ja tässä on hieno. On kyllä hieno sekin, kun Starálfur soi Life Aquatic with Steve Zissou:ssa, mutta sitä varten pitää katsoa alle se leffa. Mene katsomaan siis. Se on Wes Andersonia ja ohjaajalleen ominaisen häröllä tavalla superhyvä. Leffablogi.
Lumoavaa ja tehtävänannolle ominaisesti yleismaailmallista juuri tämä musiikki siksi, ettei islantia kuitenkaan kukaan ymmärrä. Paitsi tietty ne islantilaiset, mutta ne nyt kuuntelee tätä varmaan joka tapauksessa. Me muut voidaan tähän projisoida ihan oma tarinamme (aika abstraktit ne sanat on islanniksikin, ihmisten välisestä olemisesta sellaisella avoimella primääritasolla, ehkä), ja tämän kappaleen tunnelma sopii hyvin hiljentymisen, harmonian ja yhteisymmärryksen etsimiseen omasta itsestä. Niillä eväillä minä olen ajatellut maailman paranevan; kauneutta ja rauhaa ja rakkautta. Ja juuri sopiva nostatus loppuun. Ah.
Day 24. A song by a band you wish were still together
Stella - Hipaisun päässä
Voi Stella. Niin hienoja ja iholle tulevia kuvauksia tilanteista ja asioista, joista ei ihan koko ajan tehdä lauluja. Ihanan raikas ja heleäsointinen laulu ja sinänsä varsin yksinkertaisen toimivat ja tarinaa sopivan itsenäisesti tukevat sävellykset. Tämä on Suomi-rockin klassikko. (tähän nillitystä siitä, miten ei oikeastaan ole kovin rockia ... mutta tiesminkä radioasemien nimi- ja soittolistojen perusteella sitten onkin - eikä minulla parempaakaan määritelmää ole tarjota, joten rokkia)
Siitä vilpittömimmän ihailun muodosta täytyy todeta, että onhan se tavallaan saavutus saada Suomen kokoisessa musiikkiskenessä ihan oikea klooni. Stella - Katri Ylander -yhdistelmän veroista esimerkkiä ei ihan heti tule mieleen. en tiedä, vaikka olisi sävellyshommissa Stellan tyypit olleet Ylanderillekin, mutta ihan sama. Minä kuuntelin Stellaa jo paljon ennen sitä laulukilpailucoveria ja siksi minulla on jostain syystä oikeus suhtautua ylenkatseella kaikkiin myöhemmin havahtuneisiin ... vai miten se meni?
Oma tykästymiseni keskittyy neljästä levystään kolmen ensimmäisen ympärille oikein toden teolla; vaikea sanoa, johtuneeko tyylillisestä muutoksesta, vai sen puutteesta, että neloslevy enää samalla tavalla vienyt mukanaan. Spekulaatio on turhaa. Stella oli - ja on - klassikko. Odotan ajan osoittavan minun olevan oikeassa tässä asiassa.
Day 25. A song by an artist no longer living
Johnny Cash – The Man Comes Around
On legendaarisia artisteja ja sitten on Legendaarisia Artisteja. Kuolleita staroja on paljon ja tässä voisi tietysti tuntea kiusausta keksiä jonkun nuorempana "kesken uraansa" lähteneen sankarin tähän. Tykkään kuitenkin siitä, miten Cash pitkän uransa lopullakin onnistui vielä keksimään itsensä uudelleen. Tämä kappale on kaiketi niitä ihan viimeisimpiä, mitä mestari kirjoitti ja siinä on helppo kuulla monenlaista pohdintaa maailman menosta ja siitä erkaantumisestakin. Toisen käsi tukevasti raamatulla leväten.
Myöhimpien aikojen Cashiin jo jonkun verran syventyneenä tunnistin tämän biisin oitis, kun se pyörähti soimaan Sarah Connor Chroniclesin ensimmäisen kauden päätösjaksossa. Lopputuloksena hyvin mahdollisesti hienoin musiikin naittaminen tv-sarjan (miksei elokuvankin) kohtaukseen. Mutta ei siitä syventymättömille tässä enempää. Telkkariblogi.
Vanhan Cashin ääni on vaikuttavuudessaan jotain aivan jäätävää. Siinä kuuluvat sekä eletty elämä, ajatellut ajatukset ja koetut kokemukset, joita säestäävahva usko omaan sanomiseen. Pelkästään tämän kirjoittaminen nostaa ihon kananlihalle. Oli se äijä. Samalla musiikissa on mukana tunnistettava yhteys varhaisempaan tuotantoon, mutta ilman minkäänlaista väkisin väännettyä pastissia tai haikailua. Olisi ehkä vähän kornia toivottaa "kevyitä multia" -- sitä paitsi, veikkaan, että maailmankatsomuksellaan ei olisi kantanut huolta mullan painosta hän, vaan suunnannut katseensa jonnekin ylemmäs. Respect.
Day 26. A song that makes you want too fall in love
Anna Puu - Mestaripiirros
Tehtävänanto on vähän hassu. En ole ihan varma, josko rakastumista voi "haluta", vai miten se nyt sitten kenenkin kohdalla sattuu toimimaan. Mutta se kokemus toisesta ihmisestä, mikä tähän kappaleeseen sisältyy, kertoo ainakin minulle jostain sellaisesta pelkän lihan tuolle puolen kurkottavasta kiinnittymisestä ja ihailusta. Tämä on ylistyslaulu, joka nousee minimalistisessa sovituksessa ja tavallaan fiilistelemättömässä tulkinnassaan kaikkien herutus- ja halailulaulujen yläpuolelle. Lyhyt ja kaunis.
Day 27. A song that breaks your heart
Samuli Putro – Olet puolisoni nyt
Tuolla Stellan kohdalla olikin puhe aiheista, joista ei koko ajan olla laulamassa. Tai rakkaudestahan tässäkin toki lauletaan, mutta näkövinkkeli on vähän eri kuin yleensä. (...tosin hämmentävästi miltei vastapari tuolle Stella-poiminnalleni?) Ja putromainen, toteavan lakoninen kuvitus piirtää asian esiin niin kouriintuntuvasti, että jo kertosäkeen ensimmäinen isku saa aikaan väristyksen. Yhtään jos rauhallisemmassa yhteydessä tähän syvennyn, niin jossain vaiheessa aina vähän itku pääsee.
Toisaalla kävin keskustelua taiteen olemuksesta ja siitä, onko esteettisen kokemuksen aina lupa olla taidetta. Hyväksytäänkö taiteeksi jokin sellainen, mikä tulee vastaan ilman taiteen intentiota? Tässä siitä hetken herkkyydestä tehdään taidetta. Tai se kokemus tiivistetään yhteen hetkeen ja kuvataan niin kauniisti, että ainakin minulta loppuvat kuvaukseen sopivat ilmaisut. Se hetki on yksi askel ja siinä on kaksi elämää. Todellista tai keksittyä; en tiedä. Kauneus ei alistu totuudelle.
"Filmi pysähtyy."
Day 28. A song by an artist whose voice you love
Lisa Gerrard - Sanvean - I Am Your Shadow
No nyt sanoo tehtävänanto oleellisen. Lisa Gerrard on jännittävä säveltäjä ja suorastaan kuumottava tulkitsija. Tämä kappale on aika äärimmäinen esimerkki oikeastaan molemmista. Joskus taisin täällä blogissakin puhua Now We Are Freestä, joka komeasti päättää Gladiaattori-elokuvan, mutta tämä on vielä päräyttävämpi kyllä laulullisesti ainakin. Ehkä hieman vaikeaselkoisempi, mutta siitä ei tehtävänannossa sanottukaan mitään.
En ole ihan varma, pitäisikö tätä kutsua klasaaiksi vai new ageksi vai miksi, kun vaikuteet (jos sellaisia pitäisi etsiä) ovat vähän siellä ja täällä. Joka tapauksessa on tutustumisen arvoinen artisti tämä, jos tykkää muutakin kuin soittolistapoppia kuunnella korvillaan. Ja olettaen, ettei ennestään ole tuttu. Dead Can Dance:ssa on mukana myös Gerrard.
Tuntuu epäreilulta jättää mainitsematta Alfred Deller, Lene Marlin, Phidel ja kasa muita. Mainitaan nyt edes nuo edes näin. Sori se kasa muita.
Day 29. A song that you remember from your childhood
Jukka Heino, Piritta – Lounatuulen laulu
Omien lasten myötä olen löytänyt itseni lapsuuteni musiikin ääreltä. Ehdolla nostoksi oli tämän lisäksi Magdaleena. Molemmissa on sekä sanoituksellisesti että sävellyksellisesti ihastuttavan rikas ja monitahoinen maailma. Tässä Lounatuulessa erityisesti ihastuttaa sen rakenteettomuus - tai siis rakenteen toistumattomuus. Aika progea, vai mitä?
No, googlailin tuossa ei-kovin-kauan-sitten ja kävi ilmi, että säveltäjänä tässä (ja kuinkas ollakaan siinä Magdaleenassakin) on Kaj Chydenius. Niin tietysti, ajattelin oitis, mutta enpä ilkeä kehua, että olisin ennakkoon häilähtävää epäilystä enempää ajatuksiani siihen suuntaan kääntänyt. Tarkoitukseni oli, että tähän haasteeseen ei tulisi toistoa, mutta tässä kohdassa täytyy vähän lipsua, kun siellä 70-luvun biisissä tuli jo Chydeniusta. Että sori.
Jossain vaiheessa ajatusleikin sellaistakin, että yrittäisin suorittaa tämän haasteen minimimäärällä kappaleita, koska moneenkin kohtaan sopivia kappaleita tuli mieleen. Päätin kuitenkin pitäytyä haasteen alkuperäisessä hengessä. Hittoakos sitä Hyvää Musaa (tm) pihtaamaan!?
Day 30. A song that reminds you of yourself
Pyhimys - Paranoid (11)
Joskus tekis ja toisinaan sitten taas ei. Jotenkin niiden hyvien päivien biisit eivät ehkä tartu ... tai osu ihan niin syvälle. Eihän sitä samalla tavalla kiinnitä huomiota hyviin päiviin ja niihin juttuihin jotka ovat mallillaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti