Näillä genreillä ansaitaan ainakin minun omissa silmissäni se uskottavuus tälle blogille. Että on muutakin kuin radioiden soittolistakamaa. Ei toki niin, että se olisi mikään syy näiden listojen kokoamiselle; ihan itselleni osoitan vastuun siitäkin, että osaan ja jaksan ja haluan etsiä, listailla ja aina välillä vähän kuunnellakin sellaisia kansan- tai etnisen musiikin teoksia, joissa on muutakin mielenkiintoa, kuin pelkästään se, minkä vuoden tenavatähdessä se yksi feresiin pukeutunut tämänkin lauloi.
Tämän myöhemmän puolikkaan kansiopolku:
GENRET
WORLD ETNO
ETNO
ETNO
ETNO
etno flow - link
etno uptmp - link
etno dyn - link
etno mörk - link
Kuunneltuani näitä tässä kirjoitusprosessin äärellä vähän siellä sun tällä isoista kaiuttimista ja luureista (ja välillä ihan vähän jopa puhelimen kamalasta kaiuttimesta), täytyy todeta, että ei tämä(kään) musiikki kaikkiin tilanteisiin sovi. Viulu on sen verran terävästi artikuloiva soitin (ja sen verran vahvasti edustettuna), että vähänkään kaoottisemmissa ympäristöissä kokemuksen regressio pälipalimusiikiksi on lähellä. Toisaalta aistin musiikin tavallaan enemmän osana ympäristöäni, kuin jonakin minkä haluan peittävän alleen kaiken muun - se ehkä altistaa älämölöähkykokemuksille enemmän kuin itsensä täydellinen umpioiminen musiikilla. Joo; listoihin!
etno flow
Toimistolla kun soittelin näitä ja sattui äänessä olemaan Väsen, kun kollega tuli kehumaan, että kivaa kun on irkkumusiikkiakin välillä. Eikä se nyt ihan harhainen havainto ollut; kyllähän sellainen soljuvaisempi jouhivetoinen soitanta on aika lähellä toistaan, oltiinpa Skandinaviassa, Irlannissa tai Skotlannissa. Väsen on siis Ruotsista. Toki sävyerojakin löytyy, mutta asiasta enempää tietämättä tekisi mieleni syyttää viikinkejä tästä kulttuurien kuroutumisesta... Tämän joudutte kuitenkin itse toteamaan tuolta listalta, koska just tässä vedetään nyt siekailematta kotiinpäin:
Timo Väänänen - Pienet veitikat
Kantelemusiikkia bitches! ...vai onko se kannelmusiikkia? Ok, kaivelin etymologiaa ja kantasana lienee samaa perua kuin kansi (viitaten alun perin rumpuun; kamalan työläslukuinen lähde tällä) On nää perinnejutut vaan jotenkin tosi jänniä!
En ole varma, miten kanneltaja Väänänen kokee musiikkinsa; eli haluaisiko hän kenties olla nykyetnon kontekstissa tämän perusjuonteen sijaan, mutta täälläpä on. Toki tuotantonsa on melkoisen laajaa ja sikäli tämän yhden teoksen pohjalta ei ehkä kannata juuttua ainoaan tarjottuun määritykseen. Oli miten oli, kanteleen (tässä muuten taivutus on sama sekä kantele- että kannel-sanoissa) soinnissa on jotain sellaista arkaaisen oloista, jota osaan/haluan lähtökohtaisesti arvostaa.
Samaan aikaan on tavallaan helppo ymmärtää, miksei sinänsä kiinnostava soitin ole "breikannut", kuten vaikka avainviulu. Sointi on niin hento ja hienovarainen, että siitä on vaikeaa saada aikaiseksi kovin spektaakkelimaisia juttuja. -- Joskin on heti perään sanottava, että livenä isosta konserttikanteleesta lähtee yllättävänkin järeä sointi, joka välillä lähenee jopa harppua. Joka tapauksessa, sointi on sen luontoinen, että se vaatii ehkä enemmän keskittymistä, kuin moni ärsykkeellisempi soittopeli.
Jos pitää porttiteorioita kehitellä, niin tällainen vähän menevämpi ja dynaamisempi veto voisi toimia jonkinlaisena avaimena sen hoksaamiseen, mikä kanteleessa on jännittävää. Ehkä sitä kautta sitten sellaiset viipyilevämmät ja mietteliäämmätkin teokset ja tulkinnat voisivat alttiille (tai altistetulle?) mielelle aueta. Tokikin on syytä todeta, ettei itsetarkoituksellisuudella päästä pitkälle. Eli kyllä musiikin pitää puhua puolestaan, vaikka miten olisi kulttuurisesti merkittävä soitin tai soittotapahtuma käsillä. Tässä minusta puhuu. Ilman mitään herooisia lisäkonnotaatioita tai ennakkotietovaatimuksia.
--
etno uptmp
Taisi olla tämä lista, jonka äärelllä se pälipalikokemus tuli. Ehkä tähän liittyy se jossain mainitsemani ajatus kansanmusiikin pragmaattisesta luonteesta. Ei sitä ole tarkoitettukaan taustaksi millekään, vaan keskiöön. Joko sen tahtiin tanssitaan ja muuten riiustellaan, lauletaan ja tarinoidaan -- tai luodaan jonkinlaista merkkihetkeä häistä hautajaisiin ja kaikkialle siihen väliin. Ei se Nuuskamuikkunenkaan siellä sillalla huvikseen soitellut, vaan saadakseen seuraa Muumista. Sitä paitsi Nuuskamuikkusen biisit ainakin niissä animemuumeissa ovat ihan hissimusiikkia, eikä muumitalossa edes ole hissiä!Eikä kansantansseissa. Millään kansalla! Siksi varmaan ei ole sitten pelätty artikuloida sitä musiikkia tehtäessä niin että tuntuu. Ja silloin kun nykymaailmalaisesta ei tunnu siltä, että haluaa itsensä sille artikulaatiolle altistaa, niin on hepuli lähellä, jos sitä kuitenkin tulee. Sitä artikulaatiota.
Sari Kaasinen & Sirmakka - Delekatka
Aika instrumentaalivetoista on ollut tähän asti tämä. Ja on tämäkin lista. Vastapainoksi nostan kuitenkin tämän ihan jo laulunkin takia. Toki Sari Kaasinen on suunnilleen niin lähellä suomalaisen kansanmusiikin paavia, kuin voi olla. Kun sanon näin, teen tietysti vääryyttä Järvelän klaanille ja puolelle Kaustista, mutta onhan se nyt. Ehkä, jos jaetaan Suomi itään ja länteen, niin voidaan tehdä Kaasisesta Bysantin paavi ja Läntisen puolen ... moninaisiin hallitsijasukuihin ym en edes uskalla koskea. Eikä tässä tarvitsekaan. Jos nimi ei ole tuttu, eikä Värttinäkään sano mitään, niin kannattaa ehkä googlata sitä Kaasista vähän.
Huomaan toistuvasti miettiväni soivia instrumentteja. Listalla voittopuolisesti äänessä ovat viulut, mutta myös huiluilla ja/tai erilaisilla pilleillä on roolinsa. Tässä vedossa mennään kuitenkin palkeet ja ennenkaikkea laulu edellä. Ja on siellä kielisoittimiakin. Rakenne ja vokaaliosuudet ovat vahvasti perinteissä kiinni, vaikka instrumentaatiossa ja tuotannossa on varhempien värttinöiden ym kokoonpanojen tapaan nykyaikaisempia elementtejä - ehkei kuitenkaan contemporary-leiman "arvoisesti". Sanoituksessa luodaan sekä sisällöllisesti että runomitallisesti hilpeän esittävää, miltei naiivia tarinaa ja höpsötystä; sellaista, missä laulamisen ilo on keskiössä - ja jota konstailematon tulkinta onnistuneesti toisintaa. Näin tehdään suomalaista kansanmusiikkia näinä aikoina. Ja tekee muuten moni muukin.
Olenpa hyviä biisejä kasannut tälle listalle. Jalka vipattaa, että jea!
--
etno dyn
Ai täällä on vain yksi biisi? Ehkä tähän etnojuttuun eivät minun tottumuksillani liity sellaiset jylhät soundit ... vai miten niitä pitäisi kuvata?
Sharon Corr - Cooley's Reel
...ja oikeastaan tämäkin kappale voisi hyvin olla tuossa uptempon alla, mutta eipäs ole, koska komppsektori on siihen ehkä vähän ylikorostunut. Tässä on vähän sellaista keikkamusisoinnin tuntua; että kun on vedetty monta biisiä solistia tukien, niin sitten on sen vedon paikka, missä kaikki saa vähän luukuttaa omaa soitintaan. Sellainen soolopotkuri, ikään kuin.
Tämä Corr muuten on sieltä Irlannista justiin, missä viikinkimusiikki (ja geenit) letkeästi luovat tunnelmaa. Tosin Corrien sisarussarja (tai The Corrs, kuten levynkansissa lukee) ei tosin toteuta sitä stereotyyppistä punatukkaista irlantilaisuutta, mutta ehkä etninen profilointi on jonkun toisen blogin ja blogaajan juttu enemmän. En silti malta olla sanomatta, että The Corrsin "irkkumusa" on aika paljon tätä kauempana vielä siitä, miten minä olen asiaa tottunut ajattelemaan. Mutta saa kai siitäkin tykätä, jos sattuu tykkäämään -- ties vaikka jotain biisejä jollekin listalle olisi minullakin päätynyt. En ole varma... Ja tuo mainitsemani ylikorostunut komppisektori on ehkä sellainen muistuma sieltä tässäkin biisissä.
Jouhisoittimien soinnista tykkään, kuten sanottua jo aikaisemmin. Tässä on lisäksi palje-ja kielisoittimetkin kivasti mukana sellaisessa minua viehättävässä muodossa - ja tuo vuorotteleva rakenne tuo ne kivasti esille vielä. Vähän ehkä itsetarkoituskellisesti ja hiukan teknisen oloisesti, mutta kuitenkin. Muiden esimerkkiteosten loistaessa tälläerää poissaolollaan, loistakoon tämä tässä ihan vain olollaan.
Joo, mä tiedän miten potpuri, tai potpourri kirjoitetaan, mutta on hauskempaa, jos mä en sano sitä ääneen ja jossain joku miettii, että tiiänkö.
--
etno mörk
Täällä on tyhjää. Ilmeisesti maailmassa ei ole synkkää ja ahdistavaa kansanmusiikkia? Tai ehkä se on sitten samantien surullista, jolloin se kategorisoituu tuonne postauksen ykkösosan listoille herkemmin kuin tänne. Oli miten oli; maailmantuskaa tai uhkaavaa tunnelmaa ei näköjään ole kertynyt. Mutta olispa tavallaan jännittävää nähdä, mitä sellaisesta tulisi. Saisiko jostain itkuvirsiperinteestä ja särökitaras.. eiku -kanteleesta tietty, jotain jännittävää. Ihan oikeasti siis!? Silloin ollaan kyllä aika herkästi tuolla contemporary-sektorissa tietty. Emmätiiä.
--
Pakko vielä laittaa tähän loppuun yksi videolinkki siitä, miltä suomalaisen kansanmusiikin opiskelu näyttää, kun innokkaita tekijöitä riittää. Tämä on vuodelta 2010, mutta sen perusteella, mitä muutaman viime vuoden olen itsekin päässyt käsivarrenmitan päästä seuraamaan, ei se ainakaan huonommaksi ole tästä mennyt. Tässä on niitä Järvelöitä.
Kas näin tällä erää etnosta, jota näköjään kategorisesti kutsun kansanmusiikiksi. Samaa asiaahan ne melkein tarkoittavat. Minun päässäni nyt ainakin. Mieleni tekee kirjoittaa tähän jotain disclaimerihtavaa siitä, miten en oikeasti ole mikään asiantuntija ja sensellaista, mutta enpä minä sellaisena ole kai esiintynytkään? Tähän olen tällä hetkellä päässyt ja lisää yritän tästäkin asiasta oppia. Kaikki tuoreet näkemykset ovat tervetulleita...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti