Hupsista. Olin tuossa vähän festareilla välissä ja sen myötä (lähinnä itse itselleni asettamastani) julkaisuaikataulusta hittusen jäljessä. Ehdinpä kuitenkin vielä ennen kuin kaikki ovat juhannustelemassa. Loput tulee sitten kun on jussit jussittu.
--
Day 16. A favorite classical song
Chen Reiss– Meeting Laura--
Day 16. A favorite classical song
Säv. Tom Tykwer, Johnny Klimek, Rheinhold Heil
Juuri tässä kohdassa olen sangen tyytyväinen, että (syystä tai toisesta) tehtävänatona on "a" eikä "the" favorite. Ihan vain siksi, että eihän yhtä biisiä pysty klasaristakaan valitsemaan - olettaen, että viitekehys on yhtään Vivaldin vuodenaikoja laajempi. Ei sillä, etteivätkö olisi äärimmäisen kovia nekin. Samoin kun jotkus Händelin vesimusiikit, joita pidän hiukan triviaaleina, mutta kaikella hyvällä näin. Parhaat jutut kestävät ja massasuosio väistämättä vähän syö persoonallisuutta. Kuten toki kaikessa musiikissa - ja melkeinpä missä tahansa ilmiössä. Hipsteriyden ydin. No, laitoin kuitenkin sen verran sitä ydinhipsterihattua päähän, että tähän haarukoin sieltä vivaldien ja händelien seasta tällaista uudemman maailman elokuvamusiikkia, joka kuitenkin kategorisoituu selvästi klassisen puolelle.
Ylivoimasesti eniten tykkään muuten instrumentaaliklassisesta. Ehkä siksi, että klasariin liittyvät laulusuoritteet ovat (tekniseen suoritustasoon katsomatta) joko loisteliaan ihastuttavia, tai (minuun makuuni ehkä useammin) liioitellussa ilmaisussaan vähän kamalia...
Onpas raa'asti sanottu?! Varsinkin, kun klassisella puolella toimii paljon todella hienoja ja kiinnostavia laulajia - joista monesta minä en harmillisesti tiedä juuri mitään. Tässä kuitenkin vokaaliosat ovat ihan keskeisinä, joten puhutaan mieluummin siitä, miten hienolta ne kuulostavat. Tai siis että kuulostavat hienolta. Kauniilta. En minä siitä osaa muuta sanoa. Paitsi että tykkään ja en yhtään ymmärrä mitä siinä lauletaan. Ilmeisesti italiaa?
Siitä elokuvasta (Perfume: The Story of a Murderer) sen verran, että siitäkin tykkään kovin. Ja sikäli olen varmasti vähemmän ja enemmänkin altis projisoimaan mielleyhtymiäni elokuvasta sen musiikkiin. Toisaalta tietysti myös toisinpäin; elokuvassa on aivan omanlaisensa tunnelma, johon myös tämä musiikki liittyy erottamattomasti. Säveltäjistä tuo Tykwer on siis myös elokuvan ohjaaja.
Hieno filmi. Suosittelen, vaikkei tämä elokuvablogi olekaan...
Day 17. A song that you would sing as a duet on karaoke
Jippu, Samuli Edelmann – Jos sä tahdot niin
En ole kovin innokas karaokeskelija. Tai julkisesti laulaja ylipäätään. Jonkinlaisella esiintymistaustalla ja niillä laulun lahjoilla mitä minulle on lähinnä ollut siunaantumatta, suhtautumiseni laulamiseen on varsin pragmaattista; tyyllin "tästä biisisitä selviän, tuosta en varmasti selviä". Tämä on sellainen, mistä todennäköisesti selviäisin. Ei se nyt toki ole kappaleen ainoa ansio, mutta huomaan sen painavan vaakakupissa melkoisesti tällaisen tulokulman vallitessa.
Samuli Edelmannin duetot ovat vähän kuin oma musiikkigenrensä. Tai jonkun Tuhannen yötä:n jälkeen kun niitä on tullut kourallinen, niin tyylilaji on säilynyt aika samanlaisena. Tässä on ehkä vähän vähemmän ylituotettu tunnelma, vaikka se onkin varmasti lähinnä harhaa. Tai sitten se on sävellys. Tai Jippu, josta minä vähän tykkään ehkä enemmän kuin vaikka Sanista. Edelmannin tekosiakin olen aikaa myöten oppinut arvostamaan; vaikkei lähimainkaan koko tuotantonsa minua erityisesti ravisuta, on siellä hyviäkin juttuja.
Tähän biisiin liittyi sellainen musikaalielokuvakin kai, mutta sitä en ole nähnyt, enkä juuri kuullut asioita, jotka saisivat haluamaan sitä katsoakaan. Ehkä jos telkkarista joskus... Sanoituksellisesti tällainen vähän naiiviin kallistuva uhma ja ehdottomuus tekevät tässä ihan toimivasti seuraa hyvin perusmuotoisen balladin muille elementeille. Eihän tässä sinänsä kannata puhua musikaalikappaleesta, mutta ehkä sieltä suunnilta voi patetian arveluttaen löytää tämän kaltaiselle ilmaisulle "oikeutuksen".
Day 18. A song from the year that you were born
Bauhaus – Bela Lugosi’s Dead
Onpa merkillinen kappale; hyvällä tavalla ihan outo. Vaikka olenkin kappaleen tapaan täpärästi 70-luvulta, 80-luvun tunnelma on tässä jo vahvasti läsnä. Tulee mieleen musiikkivideoita, joissa mustiin pitkiin ja takkeihin pukeutuneet androgyynihtävät hahmot tuijottavat olkatopattuina ja vakavina kameraan lausuen tärkeiltä tuntuvia sanoja, toisessa korvassa riippuvan ketjukorvakorun heilahdellessa painotuksen tahtiin. Tukat ovat mustia ja pystyjä ja housut kapenevat alaspäin.
Välittyy vahvasti tästä sellainen taiteellinen ambitio, ehkä vähän näkemyskin. Vaaaaaaaaaltavan pitkä intro vie ikään kuin kohtaukseen, tai tuokiokuvaan, jossa itse kappale "tapahtuu". Rikkonaiset kitarat ovat kuin tuulen riepottamia lippuja, joiden rajaamalle areenalle laulaja astuu esittämään kunnianosoituksensa kaikkien goottien esivaarille. Sitten katsellaan niitä lippuja -- luultavasti sateessa. Lopulta fanitus päättyy hurmokseen ja mystiikkaa tavoittavaan mantraan. Mutta mykän kauhuelokuvan aika on jo mennyt. Kenties tämän kappaleenkin...
Ulkomusiikillisista seikoista tässä kiehtovat sekä orkesterin, että kappaleen nimet. Jos et jaksa googlata, niin Bauhaus viittaa 20-luvulla tyylisuunnaksi asti kasvaneeseen saksalaiseen taide- ja arkkitehtuurikouluun. Tajuan tässä juuri, että se rautakauppakauhistus, joka sittemmin on nimen varastanut, ei minun päässäni mitenkään mahdu tämän nimen mielleyhtymiin. Toisin päin ehkä; jos etsin päästäni semiahdistavan halpisrautakauppaketjun nimeä.
No joo. Ehkä rautakauppojen nimeämisperusteista vinkumiselle voi perustaa oman blogin, kun tuska käy sietämättömäksi - ja Bela Lugosihan on aivan legendaarinen näyttelijä. Loput saat kaivaa hakukoneista itse; ehkä siellä on jotain mielekästä ...?
Day 19. A song that makes you think about life
Saul Williams – Talk To Strangers
Tämä on jännittävä kaveri; ymmärtääkseni ei varsinaisesti identifioi itseään niinkään muusikoksi kuin runoilijaksi. Slam poet -termiä en varsinaisesti osaa suomentaa, mutta siihen kaiketi sisältyy vahvasti myös omien tekstien esittäminen, joten sikäli ollaan lähellä rap-musiikin jonkinlaista alkulähdettä - tai vähintään jossain serkkulassa.
Yhtäältä en ole erityisesti politisoituneen musiikin kuluttaja, toisaalta tykkään jollain tavalla uskottavasta tai tunnistettavasta kiukusta musiikissa. Tässä on mukana mitä suurimmassa määrin molempia, mutta ehkä painokkaaasta ilmaisusta huolimatta lähestyminen on jotenkin havainnoiva ja yleisluontoinen. Ikäänkuin askelen-pari sivuun siltä jakkaralta, miltä niitä vaalipuheita pidetään. Katso ympärillesi ja päätä itse, mikä täällä on vialla.
Musiikillisesti tämä on aika yksinkertainen teos. Ehkä jopa siinä määrin, että voi tosiaan oikeutetusti kysyä, onko tämä enemmän musiikkia vai runoutta. Ei niin, että erityisesti kaipaisin mitään karsinoita tähän - tai yleensäkään. Soittolistoissa taisin laittaa tämän rapin alle kuitenkin.
Menet nyt vaan kuuntelemaan tämän ja mietit sitten itse, oliko tässä jotain sellaista, joka sinussa virittäisi ajatuksia. Kirjoittajalla niitä selvästi on. Ehkä ihan vähän joskus minullakin.
Day 20. A song that has many meanings to you
Anna Järvinen - Uppåt framåt på finska
Aikanaan levykaupassa keskustelimme jonkun asiakkaan kanssa pitkät pätkät siitä, miten jännittävästi Anna Järvinen on niin "auki" musiikissaan. Olisi tietysti naiivia kuvitella tuntevansa taiteilijaa, tai ihan oikeasti tietävänsä hänestä paljoakaan pelkän tuotantonsa perusteella, mutta se hahmo, joka Järvisen musiikkia esittää, on väkisinkin kiinnostava. Ihastuttava, hauras ja ujolla tavalla älykäs; kuten tämä kappale. Tuntuu, että se hajoaa, jos sen päälle vahingossa sanoo jotain; pienikin keskittymisen verhojen väleistä karkaava pilkahdus armotta haalistaa hennot sävyt.
Ehkä valinta tähän paikkaan perustuukin osin myös Anna Järvisen hahmoon ja sen monitulkintaisuuteen. Jotenkin sen hienovaraisuuden ja herkkyyden takana väikkyy ymmärrystä ja vähän kapinaakin. Pienet riitasoinnut tuntuvat näin herkässä kokonaisuudessa kovin merkittäviltä eleiltä. Sanoituksessa olen kuulevinani viitteitä Aale Tyniin tai ehkä jopa Aulikki Oksaseen -- se on niinku hyvä juttu.
Tai sitten vain projisoin mitä projisoin ja joku muu kokee ihan jotain muuta. Eikä siinä mitään; tämä on subjektiivinen projekti.
Day 21. A song you like with a person’s name in the title
First Aid Kid – Emmylou
Jos ruotsalaisesta countrysta tulee mieleesi vain Rednex, tässä voisi olla ihan hyvä bändi tutustua. Joku Spinnig Jennies on vähän ruotsinkielisempää ja perinteisempää, mutta sanoinpa nyt senkin nimen tässä, jos joku tykkää sotkea suosituksiaan ruotsinkielisyyksillä. (true story)
Ihana kappale ja ihana sointi! Kikkailematon laulanta, jossa kahden äänen liittyminen osiaan paljon suuremmaksi kokonaisuudeksi tekee jutusta Jutun. Tässä läikkyvät vuoron perään countyn kliseet ja raikkaus, joka pulppuaa nuorista tulkitsijoista jotenkin vastustamattoman vilpittömästi. Sanoitus jatkaa samalla yksinkertaisen vilpittömällä linjalla ja tavoittaa ainakin minun mielessäni sellaisella ei-täysin-triviaalilla tavalla samaistuttavia perusjuttuja siitä, mitä oleminen parhaimmillaan on.
Tämä on taas niitä, joiden äärellä olen enemmin hiljaa, kuin hölötän. Ihana.
Day 22. A song that moves you forward
Garmarna - Ingen
Tulee aina hyvä mieli, kun lapset tykkäävät musiikista, josta itse tykkään. Tämä on tehnyt vaikutuksen 6- ja 8-vuotiaaseen. Näistähän voisi kasata oman kirjoituksensa joskus, hei!
Komppi on komea ja raaka, kylmän oloisesti tulkittujen vokaalien asettuessa hienosti lyömäsoittimen kanssa samaan rintamaan. Jännittävästi tässä on kiukkua, joka jää tavallaan odottaa täyttymystään tarinan seuraavassa kappaleessa. Vihainen katharsis, johon pitää itse astua sitten kun on valmis. Siksi se on valintani tähän kohtaan. Tekee mieli juosta.
Sitten on vielä etnoelementti (tai kansanmusiikki; kuinka vaan). Varsinkin kertosäkeen melodia vie jonnekin tuohevampiin aikoihin, kun punamulta oli yleellisyyttä. Samaa kieltä puhuu koruton instrumentaatiokin; biisi tavallaan löytää luonteensa jousien ja vokaalien vuorottelun kautta. Varsinkin väliosan vonkuva (avain-?)viulu on sellainen, missä pirtin pöytään isketty puukko on tuuman verran tummassa puussa ja tiukasti pystyssä. Sitten taas juostaan.
Det var aldrig jag.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti