Aina välillä pääsee esittelemään jonkun uuden artistin ihmiselle, joka innostuu siitä ihan tosi paljon. Se on aika etuoikeutettu tilanne ja siinä tuntee itsensä melkein tärkeäksi. Tämä blogi sinällään saattaa - ainakin toivottavasti - toimia jollekin juuri näin. Samaan aikaan tunnen kuitenkin tarvetta pyrkiä tähän myös astetta aktiivisemmin, joten annoin itselleni luvan kirjoittaa tällaisen itsetarkoituksellisen artistiesittelypostauksen muiden tekstien lomaan.
Tästä voisi tulla vaikka puolivuosittainen juttu? En ole ihan varma frekvensisstä, jolla näitä asioita oikeasti ilmenee, mutta kokeillaan. Saanpahan samalla itsekin jonkinlaista ajallista perspektiiviä tottumuksiini? Tosi vaikeaa on muuten arvioida, kauanko siitä on kun jonkun tietyn artistin olen löytänyt. Tuoreen julkaisun ollen kyseessä tilanne on tietenkin julkaisuajankohdan perusteella helppo - mutta harvoin on näin. Olen hidas löytämään uusia juttuja ja yleensä se tapahtuu jotenkin omaehtoisen änkyröinnin kautta vasta. Super Massive Black Hole soi jo radiossa, kun löysin Absolutionin ja koko Musen. Prodigy putosi vasta Fat of the Landilla ...ja Tracy Chapman vuonna 2015.
Kuten sanottua, valetoimittaja minussa tietenkin haluaa kuvitella tekevänsä tiettäväksi uusia tai ainakin vähemmälle huomiolle jääneitä asioita (en tarkoita edellä mainittuja), mutta asian todellista tolaa en oikein osaa lukijakuntaan suhteuttaa. Varmaankin tässä jotain olisi, edes vähän vieraampia jollekin, luulen. Kiva olis kuulla, jos vaikka joku juttu onnistuu yllättämään tai putoaa tai muuten reagoituttaa.
--
Oikeastaan, koska tässä nyt hetken pohdittuani näyttäisi olevan tuloillaan aika paljon asioita joita haluan tällaiseen yhteyteen listata, voisinkin tehdä tästä nostelusta puolivuosittaisen sijaan vaikka kuukausittainen ja katsoa siltä pohjalta eteenpäin, mihin paukut riittävät. Ei kai tämä niin kaukana blogin kirjatusta tarkoitusperästä ole ... eihän?
Tästä siis lähtee osa 1, heinäkuu:
Katinka Rabe
Katinka on olemassa spotifyssa tällä hetkellä kuuden kappaleen arvoisesti. Niistä puolet on minusta oikein hyviä ja se toinen puoli vallan erinomaisia. Haluaisin ajatella, että tässä on sävyjä siitä mihin kotimainen ... sanotaanko nyt sitten pop (?) olisi menossa. Jonkinasteista yhtenevyyttä haistan Sallan ja Miron matka maailman ympäri:iin ja Yonaan, mutta samalla myös arvoisiin vanhoihin tekijöihin; kenties nuorempaan Samuli Putroon, jopa.
Sinänsähän analogiat toki ovat vähän tarpeettomia, varsinkin kun tähänastisten julkaisujen sisäinen variaatio on huomattavan suurta. Sikäli tuolla loppuun laittamallani poiminnalla ei oikeastaan kannatakaan kuvitella tavoittavansa mitään sen suureellisempaa kokonaiskuvaa; se vain sattuu olemaan minun suosikkini.
Jotenkin on kivasti lakonisen rönsyilevä ja samaan aikaan tarkkanäköinen meininki kaikkineen.
TJEU: Kun hyppää ilmaan
City of the sun
Jossain vaiheessa ehdin jo vähän ajatella, että New Yorkin kiinnostavuus musiikkiskenessä olisi laantumaan päin. Toisaalta sieltä tulee sitten vaikka tämä pumppu. Vaikka sinänsä soinnin voisi sijoittaa Amerikan mantereilla aika paljon etelämmäksikin, niin ehkä juuri se konglomeraatti kaikkia niitä vaikutteita, joita tässä on, kiinnittää sitten kuitenkin tällaiseen itärannikon intellektualismiin ... vai miksi sitä nyt sitten pitäisikään kutsua. Hyvä ystäväni Wikipedia kertoo, että tämä on indierock-akustista-postrock-flamenco-mustalaisjazzia. Mojovaa.
Itse löysin tämän ihan vasta tässä pari viikkoa sitten, vaikka onkin ollut olemassa jo 2011 (sanoo Wiki). Jotenkin tämä tarttuu päässäni samaan juonteeseen, kuin Rodrigo y Gabriela, joilla toki flamenco on sangen määrittävä osa musiikkia. Post rockin äärellä olen ennenkin viettänyt aikaani, joten City of the Sun on ehkä sitä kautta nopeammin iholla ja vähemmän eksotiikkansa kautta, mutta ehkä juuri runsaat vaikutteet haarovat tämän jostain Cloud Cultin ja Mogwain lomasta enemmän omanlaisekseen. Estas Tonne voisi olle tälle rinnasteinen ehkä. Siihen nähden, että tuomitsin analogiat tuossa Katinka Raben kohdalla tarpeettomiksi, niitä tulikin sitten aika monta.
Olispa jännä nähdä nämä livenä.
TJEU: Time
Tilhet pajut ja muut
Siihen nähden, että seuraan melko laiskasti kotimaista musiikkimediaa oikeastaan mistään, löysin tämän kohtuullisen nopeasti. Media aloitti meuhkaamisen syksyllä 2015 ja joskus 2016 alussa vissiin bongasin tämän spotifyn siitä sivuikkunasta, missä näkee mitä kaverit kuuntelevat. En kylläkään muista, kuka tätä siellä mahtoi kuunnella, mutta olipa kiva että kuunteli.
Jos nyt analogiavetoisesti tätäkin pitää analysoida, niin tässä kuuluu minusta ainakin Stellan ja Ultra Bran kaikuja - ilman että varsinaisesti kuitenkaan tuntuu mitenkään kloonilta. Ehkä tulkinnassa on jotain sellaista omakohtaisen oloista ajatusta, joka tekee tästä nimenomaan omansa.
Stellamaisen hallitut taustat tukevat ihastuttavan latautunutta laulantaa, jossa pitkissä vokaaleissa viipyillään pontevasti, mutta kuitenkin vapaana patetiasta. Jotenkin viehkeän suoraviivaista, jos sellainen termi musiikillisessa yhteydessä on mahdollinen?
TJEU: Täällä kaukana
Bonus!
Näin loppuun vielä lisäekstrabonusyllätykseä ajattelin nostaa yhden artistin, joka ei ole mitenkään uusi, mutta johon ehkä haluan kiinnittää huomion uudesta kulmasta. Minusta Anssi Kela on jotenkin hieno hahmo. Tai hyvä tyyppi, sikäli kuin julkisuuskuva antaa mahdollisuuden sitä arvioida. Sillä tuntuu olevan prioriteetit hyvin kunnossa ja valmiudet ja halu tuoda ajatuksiaan esiin myös (ja jopa ennenkaikkea?) muuten kuin musiikkinsa kautta. Että vaikka on vähän sellaista mikanfaijanbmw- ja mitälie tositeeveestigmaa, niin kehotan havainnoimaan mitä kaikkea muuta herra on tehnyt esimerkiksi somessa - ja mitä kaikkea kirjoittanut tekijänoikeuksista ja striimauspalveluista ja monesta muusta jutusta. Nii ja jos haluaa itseään yllättää musiikillisesti, niin sehän teki musaa jo joskus vuonna Neon2. Bändin nimi oli Pekka ja Susi.
On Kelalla toki kourallinen ihan hyviä biisejäkin, mutta en erityisesti pidä itseäni fanina tai edes aktiivisena tuotantonsa kuluttajana. Ajatuksiaan joka tapauksessa arvostan ja haluaan haastaa itseään. Respect.
TJEU: Mä haluun viihdyttää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti