Suunnilleen kuukauden jälkeen palaan esittelyasian äärelle. Lista karttuu kohti tulevia kuukausia jo, joten ehkä tämä tahti on ihan sopiva. Jos missasit edellisen, niin tarkoituksenani poimia esittelyyn ehkä hieman vähemmälle huomiolle jääneitä juttuja. Tai parhaassa tapauksessa sellaisia, jotka vasta vähän ajan päästä nousevat laajempaan huomioon ... ja jos satun johonkin sellaiseen osumaan ennen totaalibreikkausta, niin lupaan hehkuttaa sitä sietämättömyyteen asti sekä blogissani että fyysisessä välittömyydessäni oleileville. Sitä odotellessa tässä tulee osa 2, elokuu.
Wikirock
Tästä nyt on tehty juttuja yleisradiota myöten jo, mutta ehkä Wikirock silti vielä luuraa enemmän marginaaleissa kuin ei. Orkesterin tuotannon voi summata lyhyesti että "wikipedia-artikkeleista tehtyä rokkia" - yhtyeen nimen ollen siis melko indikatiivinen. Lähtökohta on hilpeä ja toteutus jatkaa samoilla linjoilla: erilaisia rock- ja metallimusiikin kliseitä on saatu mukaan miltei yhtä paljon, kuin faktaa niistä wikiartikkeleista. Ja se toimii aika veikeästi.
Yleisesti ottaen pyrin olemaan hyvin varovainen huumorimusiikki-leimasimeni kanssa. Epäröin tässäkin yhteydessä, enkä ehkä suoraan suostu tätä sinne niputtamaan, vaikka camp-vektori onkin toki vahvasti läsnä. Haluan kuitenkin arvostaa bändin toiminnan lähtökohtien ilkikurista nerokkuutta paljon korkeammalle, kuin montaa sellaista juttua, jotka päässäni suistuvat huumorimusiikin laariin - jonka syövereissä kummittelevat ties mitkä joperuonansuut ja 60-luvun kupletistit.
TJEU: Laser
--
Annan itselleni luvan kirjoittaa kotimaisista jutuista. Sen verran saa ehkä vetää kotiinpäin? Sitä paitsi ulkomaalaisia juttuja ruoditaan monessa ulkomaalaisessa yhteydessäkin, joten miksi ihmeessä ei. En siis ajatellut tehdä asiast mitään dogmia itselleni, mutta niin kauan kun on hyviä kotimaisia mistä kirjoittaa, en näe mitään syytä ehdoin tahdoin lähteä merta edemmäs. Varsinkin kun tuolla listapuolella kuitenkin iso osa jutuista on sitä ulkomaalaisemaa. Jatkan!
--
Milla Rumi
Ehkä analogia Ultra Brahan veisi ajatukset väärään suuntaan, joten pidättäydyn siltä. (paitsi että nyt kun jo ajattelet sitä, perustelen hieman) Ei siis niin, että Milla Rumi kuulostaisi millään tasolla UB:lta. Eikä oikeastaan miltään muultakaan yhtyeeltä, jonka minä tunnen. (Tämä on hyvä asia!) Kuten ei kuulostanut UB:kaan aikanaan. Lisäksi sanoituksissa on jotain sellaista hauskasti kielellisiä konventioita haastavaa, joka vangitsee ainakin minun huomioni. Tulkinnassa on niin ikään jotain hyvin persoonallista, jolle en oikeastaan edes keksi analogiaa -- jos pitää yrittää, niin ei ollenkaan samalla tavalla kuin Maritta Kuula, mutta iloisesti oudon yllättävyyden suhteen jotenkin rinnasteisesti. Hienolla tavalla hiomatonta.
Jos sanon, että että yhtye kuulostaa tyylillisesti vielä hakevan suuntaansa, se on helppo tulkita kritiikiksi. Tarkoitan kuitenkin sen kehuksi, ajatuksella että aina uuden kappaleen sattuessa kohdalle täytyy hieman terästäytyä ja kiinnittää huomionsa siihen, Millaisen (sic. hihi) teoksen äärellä nyt ollaan. Saattaa toki olla, että tämä on kokoonpanolta tietoistakin variointia - jos näin, niin ei se ainakaan asian arvoa vähennä.
TJEU: Sitä mikä vaan
Dry The River
Siihen nähden, että tämän orkesterin bongasin joskus 2012, hilkun verran ennen ensimmäisen pitkäsoittonsa julkaisua, voitaneen turvallisesti olettaa, ettei tämä ainakaan ihan tuoreeltaan ole sitä massiivista breikkausta tekemässä. Syytä voi vain arvailla, koska ihan älyttömän komea on levynsä Shallow Bed. Samoin kuin kiinnostavasti akustinen versio koko levystä, joka niin ikään löytyy Spotifysta ja kantaa hienosti. Onnistuen olemaan olematta kovinkaan paljon velkaa alkuperäiselle albumille. Eli molemmat kestävät ihan itsenäisinä julkaisuinaan.
Tämä on surullista ja massiivista ja alakuloista ja maalailevaa ja melankolista ja dramaattista. Tämä oli yksi ensimmäisiä nykyistä uudempaan/indiempään folk-rockiin suuntaavaan kuuntelukauteeni ohjanneita löytöjä. Eikä kuulosta yhtään vahentuneen, vaikka on kaikenlaisia bonivereitä ja mumfordandsonsseja sittemmin breikannut. Vähän ehkä jo kyllästyttänytkin. Tähän en ole kyllästynyt.
TJEU: Weights And Measures
Bonus!
Viimeksi oli puhe Anssi Kelasta. Jos mahdollista, kurotan vielä syvemmälle (vai keskemmälle?) valtavirtaan ja nostaa päräytän tähän TV-sarjan! Vain Elämää. Kyllä! (harmillisesti siihen on mahdotonta Spotifyssa yksiselitteisesti linkittää, joten joudut etsimään itse) Etkä nyt mene hipsteri sitä kirvestä heittämään vielä sinne kaivoon! Perustelen ensin. Heitä sitten vasta, jos heitätyttää.
Niin. Olitpa nyt sitten mitä mieltä tahansa niistä taiteilijoista itkemässä toistensa tarinoille ja versioille biiseistä - tai tykkäsitpä (tai et) Cheekistä, Sannista, Laura Voutilaisesta tai kenestä, ihan sama. (Olihan siellä se Anssi Kelakin!) Rohkenen väittää, että kuluneiden viiden (?) vuoden aikana on tv-hömpän ja monen ihan turhan coverin seassa saatu useampiakin sangen hienoja uudelleentulkintoja sekä hienoista että yhdentekevistä biiseistä.
Toki muutaman helmen seulominen viidestä tuotantokaudesta tv-ohjelmaa on melko paljon pyydetty näinä pika- ja kertakäyttökulttuurin kauheina aikoina, mutta minä olen yrittänyt jaksaa. No, ok; viimeisin kausi siellä Espanjassa-vai-missä-ne-oli on kyllä jäänyt aika kursoriselle seurannalle. Mutta aiemmilta vuosilta taitaa kyllä olla miltei jokaiselta jäänyt jotain herkkuja käteen.
Hieman jos kronikoin, niin positiivisesti minut ovat yllättäneet kokonaisläsnäololaan ainakin Erin (K1), Paula Vesala ja Jenni Vartiainen (K3), Antti Tuisku (K4), Chisu ja Anna Puu (K5). Toki näiden lisäksi mukaan mahtuu monta yksittäistä osumaa muiltakin mukana olleilta - ehkä joskus innostuessani kokoan näistä vielä oman listansakin. Tällä erää nostan nyt vain tähän tämän Vesalan sangen rivakalla otteella uusiksi versioiman jennivartiaisen:
TJEU: Vesala - Kiittämätön
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti