perjantai 28. huhtikuuta 2017

Listojen historia: valinta - Osa 3

Aikaisemmissa osissa listojen historiaa (1. ja 2.) kirjoitin siitä, miksi ja miten bongailen uusia musiikkijuttuja. Tässä on vielä jatkoa vahingossa löytyneistä ja löytyvistä jutuista; passiivisista kanavista. Käytännössähän tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että korvani (tai pakkomielteeni) on aika herkkä regoimaan kiinnostaviin juttuihin ja (sosiaalisesta kontekstista riippumatta) poimimaan niitä talteen, missä sellaisia vain sattuu ilmenemään.

Ja koska niitä ilmenee paljon, en kyennyt täysin pidättäytymään linkkien kylvämisestä tekstiin. Niitä tuli nyt aika paljon.

--

Elokuvia katsoessani huomio kiinnittyy usein musiikkiin; enemmän nimenomaan score-musiikkiin, kuin niihin lopputekstien radiosoitakkeisiin - mutta eivät ne toisiaan pois sulje. Kunhan tuolla listaesittelyissä arpa heittää klasarin puolelle, tähän palataan vielä varmaan kerta jos toinenkin.

Hankalimpia bongauksia ovat jotkin kohtauksien taustalla vaikka radiosta soivat, mutta eivät varsinaiset soundtrack-kappaleet, jotka kuitenkin ylittävät huomiohorisonttini. Hannibal-elokuvassa käydään oopperassa, mutta alkuperäisessä soundtrack-listauksessa ei ollut lainkaan mainintaa kohtauksessa kuultavasta hienosta Vide cor meum -biisistä; esi-shazamistisena aikana tämä tuotti tukskaa toista kuukautta, ennen kuin edes netistä onnistuin löytämään asiasta tiedon. Oli traumaattista. Nykyisellään Spotifyssa olevaan soudntrack-versioon se näkyy otetun mukaan viimeiseksi raidaksi, että ehkä joku muukin on tätä tuskaillut...
Juuri nyt, tätä kirjoittaessani, vieressäni pelataan Little Big Planet 3 -peliä, jossa soi Mr. Sandman. Lisäsin listalleni.
Muista leffamusiikkijutuista tulee mieleen tuolla soittolistapuolella juuri nostamani Lisa Gerrardin hieno Whale Rider -elokuvan soundtrack, jonka kautta aikanaan minulle aukeni koko artisti. Lisäksi maininnan tässä yhteydessä ansaitsee vähän yllättävästä paikasta (Michael Bayn hovisäveltäjä) löytämäni Steve Jablonsky, esimerkiksi Islandin ja Transformersin kaltaisilla tekosillaan. Jablonskylla tosin on taipumus tehdä yksi tai kaksi todella hiennoa biisiä per soundtrack, muiden jäädessä kovin etäisesti taustoittavaksi materiaaliksi - eikä hienojakaan teemoja välttämättä kovin paljon jakseta rakennella tai varioida elokuvan/scoren edetessä.

Kukkaruukkuun:
Jännittävä havainto taannoin oli Elisabeth The Golden Age -elokuvan dvd-valikon taustamusaksi melko erilaisesta genrestä pärähtänyt My Name Is Lincoln (jonka tietenkin välittömästi tunnistin) ... ja ettei ehtisi liikaa keskittyä, tykitän vähän vielä:
Danny Boylen kanssa työskennellyt John Murphy, jolta tähän sinällään ei-niin-merkittävästä Sunshine-elokuvasta hieno Sunshine (Adagio in D Minor). Ja Nick Cave & Warren Ellis; kas näin.

Ja sitten on tietty Danny Elfman.

TV-tuotantojen kanssa eletään kuulemma kultakautta. Hyvin mahdollisesti näin; budjetit ja paneutuminen näkyvät lopputuloksissa. Niin ikään tämä näkyy musiikissa, jota sarjoihin poimitaan. Liekö syy toimituksellisessa paneutumisessa vai valmiudessa maksaa esitysoikeuksista (vai siinä, että vanhempien kappaleiden tekijänoikeudet ovat jo rauenneet?). Niin tai näin, tuntuu, että ilahduttavan monet sarjat nykyään päättävät jaksonsa aina jonkinlaiseen helmeen tai kuriositeettiin. Walking Deadissa esimerkiksi tähän (S2 Ep8).
En oikeastaan usko, että  spoilerivaroitus liittyen Sarah Connor Chroniclesiin ja Jerichoon on varsinaisesti tarpeen, mutta seuraavassa kappaleessa näistä sarjoista juonen taitekohtiin liittyvät biisit.
Näistä olisi tietysti kiva poimia tähän laajalti esimerkkejä, mutta harmikseni kovin montaa biisiä en suoraan pysty päässäni jäljittämään takaperin jonkin tv-sarjan lopputeksteihin; pari mainitsemisen arvoista nyt kuitenkin tähän: Tähdellä merkityt -listalla jo esittelemäni 9 crimes tuli vastaan Jericho -sarjassa (S2 Ep4) ja ehkä kaikkein mieleenpainuvin ja yllättävin kappale-kohtaus-yhdistelmäni löytyy Sarah Connor Chroniclesista, kun terminaattorimäiskeen taustalla soi The Man Comes Around (S1 Ep9)

--

Sitten vielä muutama täydentävä huomio ja erityismaininta

Radiota en kuuntele nykyisellään oikeastaan lainkaan. Joskus ihan vanhingossa autossa saatan kahlata kanavia, josko sieltä jotain kuunneltavaa löytyisi. EIKÄ SIELTÄ KOSKAAN LÖYDY! ...tämä siis, jos mukana ei ole puhelinta, jolta kuunnella podcasteja. Tokihan podcastitkin ovat radiota siis, mutta lineaarista radiota en kuuntele. Tämä saattaa olla yllättävää, tai sitten ei. Eikä niissä podcasteissakaan ole kuin muutama, joissa on musiikkia. Niistä puhuin siellä edellisessä edellisessä osassa historiaa.

Sen sijaan Helsingin tanssiopiston näytökset kuuntelen huolella. Paitsi että siellä soitetaan kategorisesti kaikki balettien hittikatkelmat vuodesta toiseen, muutamallakin opettajalla on ilmiömäinen kyky poimia kiinnostavia kappaleita esityksiinsä. Tuolla leffamusiikeissa esimerkiksi oli puhe Nick Cavesta ja Warren Ellisista, joiden The Far Road oli löytänyt tiensä lasten luovan tanssin rentoutusbiisiksi. (sen tosin bongasin ihan itsekin jo leffasta suoraan, mutta kuitenkin)

Kaupoissa soitetaan musiikkia. Bussikuskit kuuntelevat musiikkia. Televisiomainoksissa on musiikkia. Päiväkodin kevätjuhlassakin musiikkia. Kavereiden puhelimien soittoäänet ovat musiikkia. Sitä minä kerään ja laitan listoille. Keskimäärin reilut 60 kappaletta päivässä viimeiset viisi-kuusi vuotta. Ja tähän tilastojuttuun palataan vielä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti