Kas niin. Nyt ollaan oikeastaan ensimmäistä kertaa tämän genrejärjestelmän kanssa sellaisen listan äärellä, jossa on ihan oikeasti kohtuullisen laaja otos musiikkiani. Tällä rock flow cntmp -listalla on tätä kirjoittaessani 88 kappaletta, joten tätä ei ihan täydellisen kattavasti kolmella poiminnalla käsitellä. Enkä ehkä itsekään kykene listaa läpi kahlattuani enää muodostamaan sellaista kuvaa, josta osaisin juuri ne kokonaisuuden kannalta keskeisimmät kohokohdat poimia. Mutta pois turhat selitykset ja apologiat; kuuntele ite ja fiilistele tai jos siltä tuntuu, ole vaikka kommentin arvoisesti eri mieltä!
Bongasinpa tuolta pikaisella tarkastelulla ainakin pari jo 90-luvulla julkaistua biisiä, eli tuota cntmp=contemporary -määritettäkin päästään heti venyttelemään ja testaamaan. Kuten sanottu, ajatuksena on, että tavalla tai toisella ilmeisiksi kokemiani konventioita haastetaan. Julkaisuajankohta on sikäli sekundaarinen juttu.
Ja sitten on tämä kansiopolku:
GENRET
POP ROCK HIP
ROCK
ROCK
rock flow
rock flow cntmp
Valintateknisesti mietin, olisiko tällaisen pitkän listan kanssa jonkinlainen automaattivalinta hyvä idea; esimerkiksi ensimmäisenä lisätty, viimeisin ja yksi käsin poimittu sieltä välistä. Toisaalta tällainen tilastotieteellinen lähestyminen ei kuitenkaan ole ehkä kaikkein inspiroivin tapa purkaa näitä. Kuitenkin, kun tätä jo vatvotaan: eihän se kovin iso työ ole tähän julkaista nämäkin (näin kummemmitta saatteitta), että hoplaa? (suluissa päiväys, jona lisätty listalle)
Ensimmäinen: Islands - Can't FEEL My Face (20.6.2012)
"Mediaani": The Kills - At The Back Of The Shell (8.2.2013)
Viimeisin: Overhead, The Albatross - Bara (30.3.2017)
Ja sitten olisivat nämä omaan mieleen iskeytyneet:
CMX - Saatana
Tämä julkaistiin alun perin Ruoste-singlen B-puolella vuonna 1994 ja omaan korvaan tämä tarttui ensimmäisen Cloaca Maxima -kokoelman Astralis-osan myötä. Kukaan Todellinen Musadiggari ei tietenkään myöntäisi tutustuneensa mihinkään bändiin kokoelmalevyn kautta, mutta näinhän siinä kävi. Ehkä tätä järkytystä hieman pehmittää se, että kokoelmalla on sentään maltettu nähdä toimituksellista vaivaa ja sisältö on jäsennelty kolmeen selkeästi erilaiseen "lukuun" Physis, Aetheris ja Astralis. Ensimmäisten kahden piirtäessä lähinnä tyylillistä rajaa suurimpien hittien konglomeraattiin, viimeksi mainittu sisältää pitkäsoitoilta puuttuvia, vähemmän huomiota saaneita teoksia - kuten juuri tämän Saatanan. Joka nimestään huolimatta ei käsittelyssä olevan listan mukaisesti ole mitään älömölörähinää. Ja monipuolisen hieno kokoelma se Cloaca Maxima.
Tälle cntmp-listalle olen tämän aikanaan laittanut ehkä kappaleen eri osien tyylillisen erilaisuuden takia. Vaikka tyylikeino (vai miksi sitä kutsuisi?) sinänsä on vähintäänkin nähty, luo se tässä tapauksessa ainakin omaan korvaani poikkeuksellisen jännitteen - eritoten yhdessä CMX:lle tyypillisen, samaan aikaan esoteerisilla ja makaabereilla sävyillä pelaavan sanoituksen kanssa. Lopputulos asettuu sen verran kauas mielikuvieni rock-musiikin tyypillisimmistä tempuista, että katson "cntmp-leiman" oikeutetuksi.
Metric - Artificial Nocturne
Näin aloitetaan kappale. Voi veljet! Introssa on oma kaarensa ja omat osansa, joista biisi varsinaisesti kohoaa vasta kun tunnelmaa - tai ehkä: maisemaa, on maisteltu parin minuutin verran. Niin kauan kuin olen Metricistä ollut tietoinen, olen tykännyt kovin juuri Emily Hainesin äänestä, jonka sävyistä nautiskeluun johdanto tarjoaa runsaasti aikaa. Samalla, kun sellomaista sointia tavoittelevalla kitaralla pensselöidään pitkiä ja hallittuja taustoja.
...tai oikeastaanhan tämä on kaksiosainen kappale, jossa vedetään samat lyriikat kahdesti läpi - ainoastaan pieni väliosa jää kertaamatta kitaroiden ja kompin tultua mukaan. Juuri se väliosa kuitenkin rakentaa hienon sävyeron näille "kierroksille". Ensimmäinen erä on kuin tilannearvio ja häivähdys itsesääliä, jonka jälkeen väliosa kokoaa soiton ja ajatuksen uuteen kierrokseen, jossa tilanne otetaan viimein ylpeästi haltuun.
(jos luet tätä kappaleen soidessa, olet arviolta juuri nyt bridge-kohdassa)
Kompin tullessa mukaan, musiikillinen puoli ei (ainakaan turhan ilmeisellä tavalla) lähde varsinaisesti kuvittamaan mielikuviani, vaan kuin seurailee sivusta täydentäen ja kantaen hienosti. Minulle koukkuna tässä on hieman monotoninen, tai ainakin maltillisesti sävelkorkeuksia vaihteleva ja rullaava meno, joka ikään kuin vie tarinan ohi alun melankolisten sävyjen. Ehkä vähän näyttää jotain sormimerkkiäkin, junan jo puksutettua katkeruudesta kapinaan...
Ad Brainwash (part1) - Cloud Cult
Tässä piti olla Placebon Pure Morning, mutta sitten veivät ajatukset puuta-paria oudommille oksille. Cloud Cult on virkistävän arvaamaton, mutta samaan aikaan tyylillisesti sangen konsistentti kokoonpano. Aistin tuotannossaan sämplättyjen puheosien lisäksi muitakin yhtenevyyksiä Public Service Broadcastingin kanssa. Tämä kappale on ehkä (vielä) hieman pintapuolisen tuttavuutemme keskeisimpiä välikappaleita, joten mennään siihen.
Melodramaattinen puhe ja sitä sävyiltään täydentävä apokalyptinen ... tai no, ainakin vähän uhkaavasti läikkyvä soundi vangitsevat minun huomioni paljon tehokkaammpin, kuin moni muu ihan ja tosi hyväkin biisi. Syntsaulinat tehostavat puheosien dokumentaarisen vakavaa otetta ja häivähdykset jousista kertovat, että tämä on nyt totta. Lisäksi absurdin älyvapaa pikku intronen on ilahduttavan ihana, kun sen "löytää" uusilla kuuntelukerroilla.
Kahden ja puolen minuutin kohdalla huomaan toistuvasti miettiväni, onko tämä edes varsinaisesti laulu - juuri ennen kuin viimeinen minuutti tempaa mielen samankaltaisiin maisemiin, kuin vaikkapa Placebo (kuinkas ollakaan) pienillä särisevillä industrial-viitteillään. Ja sitten yksinkertaisen koruton lopetus - tai oikeataan vain loppu; viimeinen sammuttaa valot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti